Tämä viimeinen Uuden Seelannin retkijuttu kuvaa mm. israelilaisten patikoijen paniikkitunnelmiin johtanutta hölmöilyä.

Lähden kuitenkin liikkeelle muutaman sadan asukkaan Glenorchysta, jonne matkustin Queenstownista aamubussilla 15.2.2010. Siellä oli 3 km luontopolku, jonka ympäri kävelin.

1266945001_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minulle Glenorchy oli paikka odottaa klo 13:30 venekyytiä Wakatipu-järven yli, jossa on kaksi kaunista laaksoa: Caples ja Greenstone.

1266953048_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Caples Valley Track kävellään usein Greenstone Valley Trackiin yhdistyneenä, jolloin syntyy silmukka ja palataan lähtöpisteeseen. Minulla oli kävelyyn vain 2 päivää, joten päätin kävellä Caples-laakson edestakaisin käyden kääntymässä McKellar Saddlessa, laaksoja yhdistävässä satulassa.

Nämä reitit eivät kuulu great walkseihin, mikä tarkoittaa, että polut ovat kapeampia, epätasaisempia ja summittaisemmin merkittyjä. Tuvat ovat vastaavasti pienempiä ja yksinkertaisempia eivätkä tarjoa esim. kaasukeittimiä. Toisaalta tupia ei tarvitse varata etukäteen. Riittää, kun ostaa yöpymisoikeuden niin moneksi yöksi kuin on tarpeen. Alla 12-sänkyinen Upper Caples Hut aamuvalossa.

1266945952_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kummankin laakson pohja on yksityistä maata. Se on tässä tapauksessa patikoijan etu, sillä laaksojen pohja ei ole metsää, vaan lampaille ja lehmille raivattua maastoa tarjoten avaria laaksonäkymiä.

1266946429_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minulle tuli kävellessä muistuma Kungsledenin laaksosta pohjois-Ruotsista, kun patikoin Abiskosta Nikkaluoktaan vuonna 1999. Kuten siellä myös Caples-laakson pohjalla virtaa joki, Caples River eri haaroineen.

1266946534_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Missä polku ei kulje metsän laitaa, siellä reitti kulkee heinien lomitse.

1266947157_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Takaisin retkelle. Vaikka maanantai 15.2.2010 oli kaunis, se oli koko Uuden Seelannin matkan raskain päivä. Tavoite käydä McKellar Saddlessa ottamassa valokuvia ei ollut helppo. Sinne ehtiäkseni oli käveltävä lähtöpisteestä 26 km satulaan (900 nousumetriä) ja palattava 9 km takaisin Upper Caples tuvalle nukkumaan. Tähän 35 km matkaan oli käytettävissä 7,5 tuntia ennen kuin pimenisi.

Etenin koko päivän puolijuoksua. Ohitin 2 tunnin kuluttua Mid Caples Hutin, jossa join janooni ja jatkoin. Upper Caples Hutin saavutin hiestä märkänä 3,5 tunnin jälkeen. Haukkasin nopeasti pienen aterian, heitin rinkan yhdelle punkalle, otin tuvasta mukaan hyvän laminoidun maastokartan ja kerroin tuvan muille asukkaille suunnitelmastani: minua saa odottaa takaisin klo 21:30-22:00 ja jos ei miestä näy, tässä käyntikorttini.

Lähdin ilman rinkkaa kohti McKellar Saddlea. Aikaa edestakaiseen matkaan oli alle 4 tuntia ennen pimeää. Kun tätä ennen reitti oli kulkenut avarissa maisemissa, nyt etenin metsässä. Metsä oli helppokulkuinen verrattuna Fiordlandin kansallispuiston sademetsiin, vastaten kulkukelpoisuudessa suomalaista metsää. Useimmat sateet näet pysähtyvät rannikkovuoriin eivätkä yllä Mount Aspiring -kansallispuiston alueelle.

Oranssit kolmiot puissa 20 metrin välein osoittivat reittiä.

1266948791_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aikapulassa tarkkailin jatkuvasti kelloa, jotta muistaisin mihin aikaan olin missäkin kohdassa, sillä se helpottaisi paluumatkaa. Polku oli kivikkoinen, ylitti välillä pieniä puroja ja nousi aika ajoin juurakkoisia mäkiä ylös.

1266949145_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun olin kulkenut tunnin ja 55 minuuttia, nousin metsärajan yläpuolelle. Hämmästyin, kun vastaani käveli 4 patikoijaa, 2 miestä ja naista. Kysyin mistä he ovat ja paljonko matkaa satulaan. Israelilaiset vastasivat, että 15 minuuttia. Samalla taivastelin heille, että tuvalle on paljon matkaa, heidän pitäisi pitää kiirettä, mutta he vaikuttivat huolettomilta.

Niin kiirehdin McKellar Saddleen ja sen ohikin laskeutumaan osan matkaa Greenstone-laaksoon. Kun metsäraja tuli vastaan tällä puolella, otin valokuvan kohti Fiordlandin kansallispuiston vuoria. Tuolla takana patikoin aiemmin Milford Trackia.

1266949885_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olin kuluttanut 15 minuuttia enemmän kuin olin itselleni budjetoinut. Aika kääntyä. Satulassakin tuntui, että olen laaksossa.

1266950346_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Matalassa auringossa ei ollut mahdollista välttää oman varjon tulemista kuvaan. Yritin naamioida varjon kuvaamalla maisemaa maassa maaten.

1266950455_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Alla oleva oli viimeinen kuva satulassa. Lähdin juoksujalkaa alas metsärajaan.

1266950563_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saavutin Israelin patikoijat pian. Aivan liian pian, sillä siitä kohdasta oli tuvalle minun vauhdillani tunti ja 35 minuuttia. He eivät olleet kävelleet nopeasti vaan istuivat kivillä. Pimahdin moisesta typeryydestä. Ääneni kohosi ja ryhdyin luennoimaan, että pimeä tulee reilun tunnin kuluttua, heidän olisi paras kävellä niin kauan kuin näkevät. Osoitin sormi pystyssä oranssia kolmiota: seuratkaa näitä. Israelilaiset eivät reagoineet mitenkään. He vain tuijottivat. Tunsin itseni typeräksi pomoksi, joka huutaa alaisilleen saamatta minkäänlaista kunnioitusta. Yritin vielä tarjota tuvasta lainaamaani laminoitua karttaa mutta sekään ei heille kelvannut.

Ei väkisin. Jatkoin eteenpäin juosten. Metsä pimeni klo 21:20. Viimeiset puoli tuntia kävelin taskulampun valossa välillä polulta eksyen mutta suunnan säilyttäen. Tuvalle saavuin pilkkopimeässä 10 minuuttia ennen itselleni asettamaani paluutakarajaa. Hellou! Kysyin onko vartija tuvassa läsnä, sillä metsässä on 4 eksynyttä. Ei vartijaa.

Mitä on tapahtunut, muut kysyivät. Tuvan muut asukkaat olivat yhtä ihmeissään kuin minä, kun kerroin israelilaisista. Mitään ei ole tehtävissä, apua ei voi hälyttää, matkapuhelinverkko ei toimi, tuvassa ei ole radiopuhelinta eikä vartijaa. Hakemaan ei kannata lähteä, sillä eksymisen riski on suuri. Eivät he tästä kuole, päättelimme, sillä vaikkei eksyneillä olisi telttaa, makuupusseissa he pärjäävät yön kuivassa metsässä, joskin saavat tästä elämänsä opetuksen.

Muut kävivät nukkumaan. Ryhdyin vihdoin laittamaan ruokaa. Syötyäni ja ollessani menossa levolle näin ulkoa valoja. Huh, he löysivät perille sittenkin, ajattelin. Ulkona oli kuitenkin vain toinen israelilaispariskunta. Nainen itki hysteerisesti. Mies kertoi, että toinen pari on yhä metsässä paniikissa ja suunnitteli hakureissua.

Tästä eteenpäin en tiedä mitä tapahtui, koska kaaduin lopen väsyneenä petiin. Heräsin kuitenkin klo 2:30 aamuyöllä, kun viereisille pedeille laskeutui kaksi patikoijaa lisää. Miten nämä viimeiset israelilaiset olivat päässeet perille harhailtuaan pimeässä metsässä yli 4 tuntia, sitä en tiedä, sillä kun poistuin seuraavana aamuna aikaisin tuvasta, kukaan ei ollut sitä minulle selittämässä.

Tiistaina 16.2.2010 oli edessä kävely takaisin veneelle. Oli nautinto pysähdellä kiireettä ja nauttia maisemista. Näkymä ylävirtaan.

1266955555_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Näkymä alavirtaan.

1266956061_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vene palautti minut Glenorchyyn ja bussi edelleen Queenstowniin. Näin loppui Caples-laakson patikointi. Hieno laakso kaikin puolin, aivan Kungsledenin veroinen ja kauniimpikin, koska vuoret ovat jylhemmät.

Briefly in English. Photos from Caples Valley, New Zealand, 15-16 February, 2010.