Kyllä Otagon niemimaa on eläimistöltään huikea. Tänään sunnuntaina pyöräilin mukavassa säässä ensi keraa Otagon niemen kärkeen. Pysähdyin puolivälissä Pudding Islandilla, jossa muinaisen tulivuoren röpelöinen laavakivi näkyy.

Saaren ympäri voi kävellä vain laskuvedellä.

Monet keräävät laskuvedellä simpukoita syötäväksi.

Pilots Beachilla oli hiekan seassa kuollut hylje, New Zealand fur seal. (Vai onko sittenkin merileijonan urospoikanen?)

Merileijonauros oli elävä. Kyltissä muistutettiin 10 metrin etäisyydestä: "jos olet liian lähellä, merileijona karjahtaa". Näin tapahtui, karjahti, olin liian lähellä.

Miksi monissa kuvissa merileijonat ja hylkeet nukkuvat? Tähän kuulin vastauksen tänään. Laji saa tarpeeksi kalaa pienessäkin ajassa, yli puolet päivästä voi lepäillä. Ylikansoitusta ja ravintokilpailua ei ole. Hyljelajit ovat vasta palaamassa Uuden Seelannin rannoille sen jälkeen, kun ihminen lakkasi metsästämästä niitä.

Majakka Taiaroa Headissa.

Taiaroa Head on Otagon niemen kärki. Siellä oleva pieni suojelualue on ainoa paikka maailmassa, jossa turistit voivat seurata uhanalaisen kuningasalbatrossin pesintää. Muut paikat sijaitsevat asumattomilla saarilla satoja kilometrejä ulkomerellä.

Maksoin itseni mukaan opastetulle kiertokäynnille, jonka pääanti oli paljon tietoa. Kuningasalbatrossin siipien kärkiväli 3 metriä. Se pesii vain joka toinen vuosi, sillä pesimävuosi on rankka. Ainoa poikanen syö valtavasti ja kasvaa puolessa vuodessa painoltaan vanhempiaan isommaksi. Sitten vanhemmat laittavat poikasen laihdutuskuurille, jotta se hoikistuu lentokuntoon. Pesinnän jälkeen lintu pitää sapattivuoden lennellen ja kalastellen ympäri Antarktista (esim. Uudesta Seelannista Chileen 5 päivässä, keskinopeus 80 km/h). Laji on pariuskollinen, eroja ei tunneta. Vanhin tiedetty yksilö on ollut 62-vuotias (jokainen lintu ja sen historia tunnetaan).

Lintuja pääsi seuraamaan puoli tuntia piilokojusta tai "observatoriosta", jossa on pimennetyt ikkunat.

Miltä albatrossit näyttivät? Ne istuivat maassa ja välillä kurkkasivat poikasta. Siinä kaikki.

Kuten tarkkaavainen lukija panee merkille, yllä olevassa kuvassa poikanen ei vielä ole isompi kuin vanhempansa. Se vaihe on vasta heinäkuussa eli Uuden Seelannin talven aikaan.

Kun pääsin turismin makuun, maksoin myös kiertokäynnistä Penguin Beachille.

Suomea en ole päässyt täällä vielä käyttämään, mutta ruotsia tällä kertaa norjalaisen pariskunnan kanssa. Norski katsoo kohti Otagon lahden pohjukkaa.

Tämä oli visuaalisesti kiintoisampi kuin albatrossit. Hylkeet ja poikaset telmivät pienessä luonnon uintiharjoituslammikossa.

Yksi on kiivennyt korkealle.

Piilokojusta saattoi katsella aivan läheltä.

Jännä juttu on, että kiertokäynti tapahtuu kokonaan yksityisellä maalla. Tämä ei ole Department of Conservationin (DOC) suunnittelema systeemi kuten melkein kaikki muu luontoturismi Uudessa Seelannissa.

Siirryimme pingviinirannalle Penguin Beach.

Pingviinejä tällä rannalla on kahta lajia: pieni sininen (little blue) ja keltasilmä (yellow-eyed). Molemmat lajit nousevat vasemmalla näkyvän jyrkän mäen ylös metsän siimekseen pesäänsä. Korkealla kalliolla näimme keltasilmän poikasia.

Jonkinlainen kilpailutilanne tämän omistajan ja Department of Conservationin välillä on. Opas ylpeili pesivien pingviinien määrillä (kertoi lukuja) ja vähätteli DOCin ylläpitämiä rantoja.

Siirryimme piilokojupuolelta pois katsomaan little bluen pesiä.

Niitä oli eri kallionkoloissa. Kolon perällä oli poikanen.

Minua arvellutti tämä tapa häiritä poikasia. Eivätkö vanhemmat pelästy, kun kyttäämme pesällä ja osoitamme kameralla? Kuulemma little blue on lajina niin pieni, että lokit voivat tappaa myös täysikasvuiset pingviinit. Siksi vanhemmat nousevat merestä pesään vasta yöllä poikasta syöttämään. Luolista lokit eivät tule etsimään. (Suosittuja pesäpaikkoja muualla ovat jopa talojen ja kuistien alustat.)

Kyllähän tämä poikanen pulska oli. Eivät vanhemmat ole sitä hylänneet, vaikka vierestä on katseltu varmasti ennenkin. Sitä paitsi little blue ei ole uhanalanen, niitä elää monissa paikoissa. Yellow-eyed on uhanalaisempi, niitä pesii tällä rannalla 60 paria, kertoi opas, mikä on enemmän kuin DOCin hallinnoimilla rannoilla yhteensä.

Tulin siihen tulokseen, että kaipa tämä maanomistaja tietää mitä tekee. Ehkä hyvä vaan, ettei ole yhtä lakia, jonka mukaan kaikkien on suojeltava pingviinejä samalla tavalla. DOCin rannoilla häirintä on toisen tyyppistä (ihmiset eivät noudata kieltoja, vaikka osaavat lukea kyltit). Aika näyttää miten keltasilmäpinviinien käy.

Kartta näyttää oikealla kohteet, jossa eläimiä havaitsin: Pilots Beach, Taiaroa Head, Penguin Beach.

Muista kohteista uudestaan voisi käydä, jos aikaa on: Sandfly Bay ja Allans Beach (joissa kävin 9.1.2010) sekä Victory Beach (16.1.).

Briefly in English. I visited the end of the Otago peninsula. It showed me a lot of animals: sea lions, seals, royal albatrosses, yellow-eyed penguins, and little blue penguins.