Vantaa päästä päähän -tulvaretkestä voisi tehdä perinteen. Vuonna 2010 meloin retken yksin. Tänä vuonna kahden päivän ja 92 km retkelle osallistui 2 kumikanoottia, 3 henkeä.

Vertailuksi: Pitkäkosken virtaama (Myllymäen mittauspiste) oli vuonna 2010 = 95 m3/s (2 päivää tulvahuipun jälkeen), kun tänä vuonna se oli 65 m3/s (5 päivää tulvahuipun jälkeen). Virtaamaero viime vuoteen ei tuntunut yläjuoksulla, mutta alajuoksulla 10 km ennen merta ero oli selkeä, ilmainen kyyti hitaampaa.

Asiaan. Reput ja kanootit junalla Riihimäelle, kaupasta viimeiset eväät, kävely 300 metriä etelään ja kanoottien täyttö.

Vantaa alkaa pienenä. Alussa se mahtuu kahteen siltarumpuun.

Alkumatka tarjoaa muutamia pieniä virtapaikkoja ja enimmäkseen hitaasti virtaavaa vettä. Joen viimeiset pehmeät jäät näimme Arolammilla, Vantaan päävirran suurimmalla järvellä (400 x 250 metriä).

Vuodenaikaan nähden lämpimässä kelissä heitin takin pois ja meloin villapaidassa. Alla yläjuoksun haastavin koski Hyvinkään golfkentällä, kanootissa takana minä ja edessä Mika Sigvart, kuvaajana Tuomas Tuomi.

Laskureitti tarkistettiin etukäteen. Kosken hankaluus tulee kosken lopussa olevasta kaatuneesta puusta, jonka kiertäessään joutuu väistämättä läpäisemään risuja virrassa. Hyvin meni.

Noin 35 km melonnan jälkeen Nukarinkosken 1,2 km ohitus sujui kepeästi.

Hiukan dramatiikkaa. Tulvalla vesi on korkella ja moni pikkusilta melojan kannalta matala. Tuomaksen melontaliivi jäi erääseen Nukarinkosken jälkeiseen siltaan kiinni, kanootti kaatui ja Tuomas joutui kellumaan kanootin kiinni. Koska Linnanojan laavulle oli kohtuullisen lyhyt matka, Tuomas meloi sinne vaatteita vaihtamaan. Sinne jäimme myös yöksi.

Tästä lähtien aion opastaa näin: Jos silta on matala ja virta 2,5 km/h tai enemmän, on oltava varma, että sillan ali pääsee läpi siihen koskematta. Jos ei ole varma, on parempi kiertää silta maitse. Jos virtaa on vähemmän kuin 2 km/h, on lisäksi mahdollista ohjata kanoottia käsillä siltaa koskettaen (mutta yhtään kovemmalla virralla ei!).

Lauantaina matkaksi kertyi 40,5 km. Mika otti kuvan, kun siivosin laavusta roskat pois.

Koska sunnuntain matkaksi jäi 51,5 km ja halusin ehtiä äänestämään, herätin kaverit kello 5. Aamiaisen jälkeen jatkoimme.

Myllykosken ohitus 400 metriä ja kahden miehen kärrysysteemi.

Virran poikki kaatunut puu, Tuomas ylittää.

Virran poikki kaatunut puuryhmä, Mika ja minä alitamme.

Tauko, Tuomas ja omena rentoutuvat.

Myllykosken ja Vantaankosken merkittävin rakennus on Königstedtin kartano. Siellä on Martti Ahtisaaren johdolla neuvoteltu moni rauhansopimus.

Vantaankosken ja Kehä III:n ohitus (500 metriä) sujuu ylikulkusiltaa pitkin.

Viimeisenä haasteena kolmen kosken sarja Helsingin pohjoisrajalla: Pitkäkoski, Niskalankoski, Ruutinkoski.

Kuvan meistä aaltoilevassa Pitkäkoskessa otti Harri Töhönen. Kiitos paljon! Hän oli tullut paikalle sen peruja, että olin kuuluttanut etukäteen Facebookissa kavereita koskenlaskua katsomaan.

Kaikissa koskissa tuli muutama litra vettä kanoottiin, joista Ruutinkoskessa kai vähiten, koska se on tulvalla mahdollista kiertää vasemmalta rosvoväylän kautta.

Retki päätettiin Vanhankaupunginkoskelle. Hieno retki, hieno sää. Lintuja matkalla tunnistimme mm. 1 kaulushaikara (toinen näköhavaintoni ikinä), 2 harmaahaikaraa, 3 kurkea, 1 koskikara sekä lukuisia laulujoutsenia, pikkukuoveja, töyhtöhyyppiä, telkkiä jne. Ensi vuonna uudestaan.