Mikä saa miehen heikkopäisenä polkupyöräilemään joka ilta pitkiä matkoja auringonlaskuun saakka ja yli?

1286027775_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Antakaa kun kerron.

Affecto Finland eli firma, jossa teen töitä, ilmoitti 2010 toukokuussa itsensä ns. kilometrikisaan. Kisan ajatus on kannustaa työväkeä Suomen laajuisesti työmatkapyöräilyyn. Hieno idea! Ilmoittauduin mukaan ja ryhdyin käymään toimistolla polkupyörällä.

Kilometrit kertyivät kuin itsestään -- joka päivä 38 km, sillä työmatka Kivenlahti-Pitäjänmäki on 19 km. Kilometrit merkitsin Kilometrikisa 2010 -webisaitin selkeään Omat merkinnät -näyttöön. Oma joukkue -näytöstä seurasin omaa sijoitustani firman muiden polkijoiden joukossa. Koko kisa -näyttö puolestaan kertoi oman joukkueen sijoituksen suhteessa muihin.

Tähän asti ok, mutta elokuussa iski hulluus.

Kun palasin lomalta töihin, huomasin loman aikana pudonneeni 800 km oman joukkueen kärjestä. Tämä oli toki odotettavissa, sillä en ollut pyöräillyt 6 viikkoon. Päätin ottaa kärkitilaa pitävän raumalaisen kollegan kiinni.

Elokuussa pyöräilin 900 km. Ero kapeni, mutta oli yhä 550 km. Päätin lisätä pyöräilyä syyskuussa niin, etten pelkästään pyöräile kotoa töihin ja takaisin vaan kierrän aina Kirkkonummen kautta. Näin saisin tarvittavat lisäkilometrit, sillä 30.9.2010 kisa loppuisi.

Syyskuun puolivälissä eroa oli yhä 350 km. Olisi aika ottaa lopullinen kiri ja ajaa ohi, mutta koska olen läpireilu mies, lähetin 17.9.2010 sähköpostia raumalaiselle kollegalle:

"Mitään palkintoahan tästä ei kukaan ole meille antamassa ja muutenkin myönnän, että tämä kisa on jokseenkin älytön, mutta aion kuitenkin ottaa sinut kiinni. Jos haluat pysyä kärjessä, luulen, että sinun on pyöräiltävä viimeisen 13 päivän aikana 600 km, sillä niin pitkälle en usko pääseväni."

Rauman mies otti asian kisahengessä vastaan. Vaihtelimme sähköposteja melkein päivittäin. Jos minä kerroin, että lisään pyöräilyä ja lisäsinkin, samoin teki myös hän eikä ero kaventunut juurikaan (alla syyskuun kilometritaulukkoni).

1286027805_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun palasin 25.-26.9.2010 Saimaan melontaretkeltä ja tarkistin Oma joukkue -näytöltä eron, sitä oli tasan 300 km. Yrittänyttä ei laiteta. Päätin lisätä pyöräilyä viimeisen neljän päivän ajaksi: vaikka kävin töissä, joka päivä vähintään 110 km! Nyt aloin saada raumalaista kiinni, mutta viimeisen päivän aamuna ero oli yhä 142 km.

Syyskuun viimeinen päivä koitti. Heräsin klo 4:30. Voitto tai häviö, ei sen väliä, tänään pyöräilen niin paljon kuin jaksan. Varhaisaamu oli viileä. Työmatkaliikenne ei ollut vielä alkanut. Suuntasin Kivenlahdesta Veikkolaan. Pyöränvalon kajossa rusakot pomppivat tieltä pusikoihin. Kaksi valkohäntäpeuraa laukkasi karkuun usvaisella pellolla, mutta minulla ei ollut aikaa ihailla.

Veikkolassa alkoi sarastaa. Ohitin bussipysäkeittäin töihin lähteviä ihmisiä. Suuntasin vanhalle Turuntielle kohti Lohjaa, jossa 47 km jälkeen ostin kaupasta evästä. Pikasyönnin jälkeen jatkoin Lohjanharjua Virkkalaan ja edelleen Tähtelään, jossa pysähdyin hetkeksi sommittelemaan valokuvaa.

1286027865_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eteenpäin. Ajoin Inkoon Rannikkotielle / Jorvaksentielle ja kaupan kautta kotiin ja näin minulla oli 112 km takana, kun kello oli 12.

Söin lyhyesti ja pyöräilin Pitäjänmäelle, jossa tein 2 tuntia töitä. Enempää ei kerkiä! Jälleen hyppäsin pyörän selkään ja nyt ajoin Siuntioon, jossa tilasin ja söin purilaisen paikallisravintolassa. Pyörän selkään taas ja Siuntion pienten kyläteiden kautta Jorvaksentielle, josta kotiin tankkaamaan. Näin minulla oli kasassa 214 km, kun kello oli 21.

Ei riitä vielä. Viimeiselle pätkälle lähdin itään kohti Länsiväylää ja Lauttasaarta. Kaskisaaren ja Lehtisaaren läpi pyöräilin Tapiolaan, josta kotia kohti. Kun katsoin kelloa, se löi 23. Vielä tunti. Pyöräilin Latokasken läpi Espoon keskukseen, josta Kauklahteen ja kotiin. Lopetin klo 0:02, kun kasassa oli 262 km.

1286027749_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Polkupyörä kellariin ja kotiin. Huh. Enempää en pystynyt.

Miten kisassa kävi? Kun avasin webisaitin, havaitsin, että Rauman mies oli mennyt tänään 153 km. Hän oli yhä 33 km minua edellä. Häviö tuli. Lähetin onnittelut:

"Parhaimmat onnittelut kilometrikisan voitosta! [...] Silti tärkeintä tässä ei ollut voitto tai häviö, vaan parasta oli, että pelasimme kaikin puolin alusta loppuun reilun pelin hengessä, vaikka olemme uppo-outoja toisillemme ja vaikka kisan merkitys oli sinänsä hölmö. Arvostan sitä!!"

Hyvän häviäjän rooli on oikeastaan kiva.

Mitä tästä opin?

Matkapyöräily ei ole mun juttu. En ole "kestävyysurheilija" (jossa tulee hiki), vaan pikemmin "elämäntapaliikkuja", jossa retkeillään silmää miellyttävissä ympäristöissä suht matalalla sykkeellä ilman hikeä (ei ainakaan niin paljon hikeä, ettei ehtisi tuulessa saman tien kuivua). Siksi matkapyöräilyssä ei ole minulle samaa hohtoa kuin melonnassa tai patikoinnissa, koska ollaan sidottuja asfalttiin, autoihin ja meluun, jossa jäävät hiljaiset luontoelämykset kokematta. Minun viimeisen päivän flow ei ollut itse suoritus (vaikka oli sekin 33%) vaan enemmän vaikkapa pensaasta karkuun ampaissut kettu hiukan ennen puoltayötä. Sellaisia ilmiöitä haluan tarkkailla ja kokea, mutta tehtävänanto, paljon kilometrejä, ei nyt tarjonnut mahdollisuutta siihen.

Ja muuta. Enpä olisi uskonut, että 262 km päivässä onnistuu. Mutta kyse on kaiketi siitä, että ensin totuttaa 2 kuukautta itseään jatkuvaan pyöräilyyn, jolloin voi pyöräillä 14 tuntia päivässä. Tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän (fysiologiselta kannalta) miten orjuus (esim. jatkuva kivityö pyramidien rakennuksessa) on ollut mahdollista. Ihminen vain kykenee tuollaiseen! Koulutin itseni omaksi orjakseni, mutta tämän jälkeen vapautin itseni.

.. Ostin näet 1.10.2010 bussilipun ja menin töihin ilman polkupyörää.