Mitä Humpridge Track opetti? Ainakin sen mihin hankaluuksiin joutuu, kun arvioi vuoroveden vaiheen väärin.

Humpridge Track on Uuden Seelannin ainoa vaelluspolku, jota ylläpitää yksityinen firma. Monta DOCin (Department of Conservation) ylläpitämää vaelluspolkua ja majaa nähtyäni toki kiinnosti mitä extraa Humpridge-firmalla on tarjota.

1266601638_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Humpridge Track on luuppi, mikä tarkoittaa, että kävelijälle ei synny samanlaista kuljetusongelmaa kuin Heaphy Trackilla (jossa alku- ja loppupiste ovat 463 km erillään tieverkon kautta). Kyyti Tuataperesta polun lähtöpisteeseen Rarakauhun on kuitenkin järjestettävä joko omalla autolla tai ostettava kyyti Humpridge-firmalta. Ostin kyydin.

Samalla pikkubussilla polun alkuun tulivat mm. George ja John, kaksi Otagon yliopiston professoria. Kun muut kantoivat rinkkansa, George ja John säntäsivät porhaltamaan polkua pelkillä päivärepuilla.

1266602089_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

He olivat näet ostaneet rinkoille helikopterikyydin ylös 900 metrin korkeuteen Okaka-tuvalle. Kuten myöhemmin ilmeni, rinkkoihin he ja viisi muuta professorikaverusta olivat lastanneet viinipulloja ja iltaherkkuja. Vastaavaa palvelua ei DOCin vaelluspoluilla ole. Helikopterilennätys auttaa myös heikompikuntoisia selviämään perille, sillä kukin Humpridgen päivätaipale on hiukan raskaampi kuin DOCin Great Walkseilla keskimäärin.

Minun oli rinkkani kanssa työtä pysyä Georgen ja Johnin vauhdissa. Kun he 3 km pitkällä hiekkarannalla hidastivat kyytiä, ehdin sentään tallentaa ankean ankeriaan.

1266602332_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taukopaikka on 14 km jälkeen, jossa keittelin aterian. Muitakin ilmaantui pian paikalle.

1266602387_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Robin-lintunen on Lapin patikoijille tuttua kuukkelia vastaava Uuden Seelannin otus, kuukkeliakin uteliaampi. Yksi istui saksalaistytön kengällä, kun siihen oli ensin aseteltu keksinmuruja (lintujen syöttöä kuitenkin ohjeistetaan välttämään).

1266602442_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yksi oleellinen kuva jäi taukopaikalta ottamatta. Juomavesi poimittiin hauskasti sillan alta purosta ämpäriin, jossa oli kiinni 10 metriä pitkä naru, sillä lyhempi ei olisi riittänyt.

Aterian jälkeen lähdin omaa tahtia mäkeä ylös. Patikoija ei metsässä oivalla paikkaansa muuten kuin mäen alituisena jatkumisena.

1266602506_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Humpridgen kauniit vuorimaisemat aukeavat ylhäältä harjanteelta liki 1000 metrin korkeudesta.

1266602671_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koska Humpridge on Fiordlandin kansallispuiston eteläosassa, meri näkyy 180 asteen panoraamana.

1266603041_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvaan mielellään ihmisiä, jotta se auttaa ymmärtämään mittasuhteita. Richard ja Mary lähestyvät ylintä kohtaa, joka on Okaka-tuvan yläpuolella.

1266603094_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yläharjanteen puuton luonto on haavoittuvaa. Ilman puualustoja (boardwalk) märkä sammal mutaantuisi hetkessä.

1266603162_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Richard ja Mary kuvaavat myös.

1266603197_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Havaitsin 40 km Eteläsaaresta etelään muinaisen tulivuoren meren päälle nostamat Solanderin saaret. Pyysin Richardia ja Marya asettumaan mittatikuiksi.

1266303060_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten Okaka-tuvalle. Tuvan oleskelutilan sohvaryhmässä viihdyttiin takkatulen loimussa.

1266603306_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaikki muutkin penkit on pehmustettu. Sanomattakin on selvää, että DOCin tuvissa tähän kaluston laatuun ei ylletä. Muuta extraa: Lämmin suihku ja normaali sänky maksusta. Standardimakuutilojenkin patjat ovat paksumpia kuin muissa tuvissa ja niissä on tyynyt ja tyynyliinat. Kuppeja, lautasia ja astioita ei tarvitse itse kuljettaa, sillä perusvarustus on tuvissa. Ja kaiken huippu: aamulla saa syödäkseen mahan täydeltä puuroa, jonka päälle raakasokeria ja maitoa. Nam ja hyvä juttu. Eipä minunkaan tarvinnut kantaa aamiaisruokia mukana.

1266603357_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yöllä satoi rankasti. Lauantai 13.2.2010 avautui märkänä ja sumuisena. Polku kulki etelään ajoittain avoimella yläharjanteella, mutta pilvet hajautuivat vain harvoin.

1266604002_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taukopaikka Luncheon Rock on kea-vuoripapukaijojen suosikki, sillä opportunisteina ne haluavat oman osansa retkeilijöiden eväistä. Saksan tyttö Anja kuvaa.

1266604087_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jäin ihmettelemään kean silmien ympäryksen väriä, toiset keltaisia, toiset ruskeita.

1266604405_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun harjanne on kävelty alas, polulla on pitkiä ja jykeviä siltoja.

1266604730_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Näkymä jokeen.

1266604853_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Siltoja ei ole rakennettu patikoijia varten vaan ovat olleet osa 1900-luvun alun rannikkorautatietä, jolla kuljetettiin puuta Port Craigiin, jossa puut lastattiin laivoihin. Port Craigiin päättyi toisen päivän patikointi. Siellä on yhtä hohdokas tupa kuin ylhäällä vuorilla. Ympäristössä näkyy vanhaa rautaromua museotekstein varustettuna.

1266606303_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Port Craigin rannalla on meren päälle jäänyttä korallia.

1266606374_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Meressä näin muutamia Hectorin delfiinien pyöreitä selkäeviä. Tuvan seinälle kirjoitetussa tekstissä suositellaan uintia delfiinien kanssa, mutten nähnyt kenenkään sellaiseen ryhtyvän.

Kivi on kovaa ainetta, tiili pehmeämpää. Port Craigin hylätyn sataman tiilet ovat pyöristyneet alle 100 vuodessa.

1266606945_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sunnuntaina 14.2.2010 oli jäljellä kävely takaisin Rarakauhun.

Olen hyvä laskemaan vuorovesiä. Kun perjantaina olin kävellyt professorikaksikon kanssa hiekkarantaa, nämä olivat sanoneet, että nousuvesi oli mennyt ohi. Siitä laskin, että tänään kävelyhetkellä olisi laskuvesi. Niinpä kun eteen tuli tilanne valita joko kävely rannalla "only when low tide" tai pitempi reitti metsän kautta "high tide route", valitsin kävelyn rannan kautta.

Näin heti, että vesi onkin korkealla. En ymmärtänyt miksi. En silti kääntynyt takaisin vaan jatkoin jääräpäisesti rannan kautta, koska olin laskenut, että vesi on alhaalla. Ja olihan rannalla kauniita kiviäkin.

1266607232_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jouduin loikkimaan korallien päällä, koska vesi oli niin ylhäällä, odottamaan aallon vetäytymistä takaisin merelle, nopeaa hyppyä hiekalle ja siitä seuraavalle korallille. Jatkoin näin useita kilometrejä. Vesi vain nousi. Katselin ihmeissäni metsärajaa etsien polkua, joka vie pois rannalta. En nähnyt sellaista.

Tunnin hyppelyn ja neljän kilometrin jälkeen vastaan tuli paikka, josta ei ollut yli menemistä vyötäisiin asti kastumatta. En voinut jatkaa mutten halunnut kävellä takaisinkaan. Hain polkua metsään, mutta hiekkatörmä oli 15 metriä korkea. Tunsin itseni ääliöksi, jonka oma järki oli johdattanut ansaan.

Huomasin kenkien painanteet törmän alaosassa, jonka jyrkkyys oli 45 astetta. En ymmärtänyt mihin ne johtavat, mutta lähdin seuraamaan askelmia. Pääsin 10 metriä meren yläpuolelle kohtaan, jossa viimeiset 4 metriä olivat pystysuoraa hiekkaseinämää. Ylhäällä oli puita, joiden juuret roikkuivat partaan yli. Joku on siis kiivennyt tästä.

Kiinnitin kädessä kantamani pienen säkin ja selässäni olevan rinkan juuriin. Lähdin kiipeämään ilman niitä. Päätin laatia itselleni turvasäännöt: Jos jokin juuri tuntuu heikolta, en käytä sitä. Jos en löydä jossain vaiheessa mihin käteni tai jalkani laitan, peräännyn. Jos joudun käyttämään enemmän kuin 50% voimistani, peräännyn. Jos jossain vaiheessa alan huohottaa, peräännyn.

Turvasäännöt mielessä onnistuin löytämään käsilleni ja jaloilleni paikat ja kiipeämään niin ylös, että pystyin kurkkaamaan törmän päälle. Rinteen kivet ja multa varisivat ryöppynä, kun laskeuduin alas hakemaan käsisäkin. Säkki kädessä kiipesin uudestaan ylös ja viskasin sen törmän päälle. Hyvin meni. Laskeuduin alas ja laitoin rinkan selkään. Kiipesin taas. Parin minuutin aherruksen jälkeen onnistuin pääsemään törmän päälle. Housuni ja paitani olivat hiessä ja ravassa, paidan sisällä annos multaa ja hiekkaa, mutta olin ylhäällä.

Kuinka kaukana vaelluspolku on? Sitä en tiennyt. Lähdin tarpomaan metsään, joka runsassateisessa Fiordlandin kansallispuistossa on sankka. Jo 20 metrin päässä tuli vastaan 10 metrin pudotus. Parempaa reittiä oli vaikea löytää, sillä näkyvyys pusikkoisessa metsässä on 5 metriä. Yritin kiertoa oikealta. Liaaneja ja kaatuneita sammaleisia puita ylittäen löysin paikan, josta ei tarvinnut pudottautua kuin 2 metriä pyllymäkeä kuopan pohjalle, josta nousin ylös toiselle puolelle. Tämän jälkeen metsän pohja oli melko tasainen, mutta pusikko yhä tiheä. Voitte uskoa, että 10 minuutin päästä kiitin onneani, kun näin patikointipolun. Polku kulki tässä vain 150 metrin päässä rannasta!

En nähnyt polulla muita. Laskin rinkan alas ja pudistelin metsän roskat paidasta, housuista, kengistä.

Tämän jälkeen patikointi sujui taas helposti. Kun 5 minuutin kuluttua tulin takaisin rannalle, käsitin, että jos olisin päässyt sen kohdan ympäri, jonka takia olin 40 minuuttia aiemmin joutunut pysähtymään, minun ei olisi tarvinnut kiivetä törmän yli.

Polku jatkui rannalle, jossa näin vanhempia askeleita. Tästä lähtien jokaisella rannalla katselin silmä kovana milloin ranta loppuu ja huokasin onnesta, kun näin nuolen osoittavan takaisin metsään.

1266610495_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niin pääsin takaisin Rarakaun parkkipaikalle, johon olin kaikesta huolimatta ehtinyt ensimmäisenä. Myöhemmin näet ilmeni, että kaikki muut olivat valinneet varman päälle "high tide route" metsäreitin ja kävelleet paljon pitemmän matkan kuin minä. Laitoin ruokaa, jonka jälkeen ystävällinen paikallisnaapuri kutsui minut teelle. Siellä odotellen saapuivat seuraavat kävelijät, saksalaispariskunta Marco ja Anja, joiden kyydissä palasin takaisin Tuatapereen.

Tuataperestä jatkoin vielä samana päivänä pikkubussilla Te Anauhun, josta Queenstowniin, josta olen aiemmin kertonut.

Vielä yksi juttu. Mistä johtui virhe vuoroveden arvioinnissa? Kun Queenstownissa etsin käsiini sanomalehden ja avasin sääsivut, asia selvisi. Professorikaksikko oli 12. päivä arvioinut veden olevan laskussa. Sääsivut todistivat, että vesi oli ollut silloin nousussa. Olin siis perustanut järkeilyni väärään lähtötietoon, siitä virhe.

Briefly in English. Photos from the Humpridge Track that I walked on 12-14 February 2010.