Melonta on niin minua vienyt, etten ole vaeltanut Lapissa 8 vuoteen muuten kuin melontaretkien päivävirikkeenä. Mielenkiintoinen kokemus oli jälleen vain vaeltaa, ei meloa.

Tai vaeltaa ja vaeltaa, olen patikoinut Uudessa Seelannissa tässä välissä useita pitkiä vuoristoretkiä. Siitäkin syystä halusin taas patikoida Suomessa, Lapissa, verratakseni Uuteen Seelantiin ja palauttaakseni mieleen.

Tiistai 20.7.2010. Hetta-Pallas -reitti pohjoisesta etelään aloitetaan Ounasjärven ylityksellä, 5 euroa.

Hetta-Pallas on harjannereitti, joka kulkee monien tunturien korkeimpien kohtien eli kerojen yli tai vieritse. Maisemat ovat avoimia moneen suuntaan. Jääkausi on pyöristänyt muinaisen vuoriston terävyyden.

Ounastunturin ylityksen jälkeen horisontissa näkyi seuraavien päivien tunturikohteet.

Päivän pakollinen poro.

Kuvassa näkyvä parimetrinen pylväs on yksi noin kahdesta tuhannesta. Niitä seuraten reitti voidaan kävellä läpi vaikka sumussa. Navigointitaitoa ei tarvita.

Päätin päivän 13 km jälkeen Sioskurun tuvalle.

Meitä oli autiotuvassa viisi puulaverilla nukkujaa, mutta tilaa oli kymmenelle. Kuten Suomessa yleensä (ja toisin kuin esim. Ruotsissa tai Uudessa Seelannissa), tuvassa nukkuminen ei maksa mitään ja vessan (kuvan vasemmanpuoleinen rakennus) yhteydessä on jätepiste, johon voi jättää roskat (eli roskia ei tarvitse kantaa itse pois).

Asia, jota en muistanut: Monissa autiotuvissa on kaasuliesi ja kattiloita, joten edes omaa keitintä ei tarvitse kantaa.

Sioskurun tyylikäs tupa edestä.

Oh, olen siis jakanut väärää tietoa. Kun patikoin vuoden alussa Uudessa Seelannissa, kerroin aina "Finnish wilderness huts are free but very basic". Ei nämä olekaan "very basic".

Keskiviikkona 21.7.2010 lähdin liikkeelle -- aamuvirkku kun olen -- ennen kuin muut olivat heränneet. Pysähdyin maastoon kokeilemaan saanko miniläppärillä ja nettitikulla yhteyden.

En saanut, vaikka kännykkä toimi koko reitillä.

Hetta-Pallas -reitin hienoin tupakeskittymä on Hannukuru. Siellä on maksuton autiotupa, maksullinen varaustupa (varma nukkumapaikka ja pehmeät patjat), kota (sielläkin voi nukkua) ja laajat tasaiset teltta-alueet.

Hannukurun huippuvirike on sauna, joka maksetaan lähettämällä tekstiviesti kännykällä. Viestin hinta on 7 euroa.

Vaan mitä näkyy saunan puuvajan sisennyksessä?

Se on Esa-poro, paikan lemmikki.

Koska päivä oli nätti, jatkoin. Vaellustyylini oli tällä kertaa rinkka ja ostoskassi. 

Kätevä systeemi. Ostoskassiin voi laittaa sadetakin, muuta vaatetta, juotavaa, välipalaa, kameran, kartan ynnä muuta tarpeellista, kun taskut eivät riitä. Jos sataa, otan ostoskassista vedenpitävän säkin, jonka sisään laitan ostoskassin, kunnes aurinko taas paistaa.

Tyypillinen näky tämäkin. Visuaalisesti minua puhutteleva pieni järvi tai vesiallas Tappuri-nimisen tunturin kupeessa.

Vitsikäs keinutuoli Saoskurun kodassa.

Reitin jyrkin yksittäinen nousu tapahtuu Lumikerolle.

Valon sinisen aallonpituuden sironta ilmakehässä näkyy kauniisti. Mitä kauempana kohde on, sitä sinisempi eli taivaan värisempi se on.

Alla kuva Lumikeron huipulta, joka on Hetta-Pallas -reitin tuntureista jyrkin ja kenties näköaloiltaan dramaattisin, vaikkei ole korkein.

Päätin keskiviikon patikoinnin 27 km jälkeen Nammalakuruun, jossa majoituin telttaan. Näin varmistin, että saan unen varhain eikä tarvitse odottaa iltavirkkujen temmellyksen päättymistä.

Torstaina 22.7.2010 heräsin varhain ja keräsin teltan pakettiin tihkusateessa.

Tätä säätä oli ennustettukin. Pian patikoin rankkasateessa ja sankassa sumussa. Onneksi reittipylväiden väli oli 25 metriä -- 50 metrin päässä olevaa pylvästä en voinut nähdä.

Reitti kohosi ylös Pallastunturille, joka on Suomen käsivartta lukuunottamatta maan korkein kohta. 809-metrinen huippu on nimeltään Taivaskero eikä ole pääreitin varrella. Edestakaisen sivulenkin pituus on 1,5 km.

Maisemia ei sumussa näkynyt. Laatta kertoi, että Helsingin olympiatuli 1952 sytytettiin täällä. Hyvä oivallus kaiketi, jos tarkoitus oli muistuttaa, että olympialaisten alkukoti on Kreikassa ja Kreikan jumalista juuri Pallas Athene on olympialaisissa tarpeellisille taidoille keskeinen (mm. taistelutaito, strategia).

Jatkoin Pallas-hotellille ja totesin, että reitin mainostettu 55 km pituus on GPS-paikantimen mukaan ylimitoitettu. Minulla oli mittarissa vasta vajaa 54 km, vaikka olin tehnyt lisälenkkejä. 51,5 km lienee todellinen mitta.

Huolella rakennettua Pallaksen luontokeskusta voi kehua. Vitriinissä sopuli.

Opin, että kaikki aiemmin ja tälläkin retkellä Lapin luonnossa näkemäni jyrsijät ovatkin olleet myyriä, eivät sopuleita.

Koska kummitytön perhe lomailee parhaillaan Jerisjärvellä, jatkoin patikointia sinne. Sade taukosi joiksikin tunneiksi. Nyt kuljin metsärajan alapuolella. Jotkin osat metsää ovat luontopolkuja ja merkitty sen mukaan opaskyltein.

Polut ovat selkeät. Suunnistus oli vain hiukan haasteellisempaa kuin Hetta-Pallas -pääreitillä. Maisemien puolesta olisin voinut olla Nuuksiossa, kunnes ylitin kauniin Pyhäjoen -- tällaisia virtoja ei Nuuksiossa ole.

Kumma kyllä, hyttysiä ei juuri ollut. Kuukausi sitten Kemijoen maisemissa meloessa niitä oli sata kertaa enemmän. Lieneekö pitkä sateeton kausi vaikuttanut?

Majoituin Mustavaaran porokämppään käveltyäni yhteensä 23 km. Veden hain sankolla purosta niin kuin Suomen Lapissa on tapana.

Alla kämpän ainoan ikkunan valaisema tunnelmapala. Kokeilin miniläppäriä ja nettitikkua. Täällä toimii.

Kun tänään perjantaina 23.7.2010 heräsin ja katsoin ulos, hämmästyin valkeaa maisemaa. Satoi lunta.

Lumi suli pian, räntäsade lakkasi, päivällä pilvet väistyivät. Jerisjärveä lähestyessä maasto vaikutti kuin olisi kulkenut puistossa, vaikka erämaata tämäkin on.

Yhteensä 70 km patikointia. Kiva kokemus ja hyvää kertausta millaista patikointi Suomessa on. Jos jotain haluaisin muuttaa, roskikset pois kansallispuistoista. Ei niitä muuallakaan maailmassa ole. Kyllä ihminen osaa omat roskansa luonnosta pois tuoda, ei se niin vaikeaa ole. (Tai olkoon nyt näin, mutta jos joku vaatii Metsähallitusta säästämään, ehdotukseni on tämä.)

Vietän nyt Jerisjärvellä muutaman päivän, mutta se ei kuulu tähän blogiin.