Tiesin ennakkoon Baluranin kansallispustosta vain sen minkä hollantilainen Remy oli näyttänyt Ijenissä Lonely Planet -oppaasta (pyysin häntä mukaan muttei lähtenyt). Kun kuskini jätti minut puiston portille, maksut hoituivat siinä kuten myös 12 km kuljetus moottoripyörällä perille.

Ilmoitin haluavani yöpyä yhden yön. Minulle tarjottiin ankean vierastalon ankea huone, jossa ei ollut ilmastointia eikä edes tuuletinta. Koska ollaan meren tasolla, lämpöä on minulle liikaa, 30 astetta. Ainoa ruoka oli nuudeleita, johon sai keittää kuumaa vettä sekaan. Pääsin myös harjoittelemaan kyykkykakkimista ja vesipyyhintää. Aah.

Muutenkin ilmeni, ettei tässä kansallispuistossa ole samaa hohtoa kuin muissa aiemmin näkemissäni Jaavan paikoissa. Ei se mitään. Patikoin 26.12. iltapäivällä savannin yli rannikkosademetsään ja takaisin sekä 27.12. aamulla kohti Baluran-tulivuorta.

Mitä näin?

Jaavanmakakeja, jotka häiritsivät ilta- ja yöuntani.

Etanoiden täpärän ohituksen.

Kolme palmua sommitelmana taustalla tulivuori.

Sademetsää, jossa oli ihan liikaa (malaria?)hyttysiä, joiden pistoksia ei voinut välttää.

Rämettä ja mutaa.

Peuroja. Erilaisia kana- ja kyyhkyslintuja. Viherriikinkukot (Pavo muticus) ovat hölmöjä. Voisivat piileskellä pusikossa enkä huomaisi mitään, mutta paljastavat itsensä äänekkäästi ja lentävät karkuun, kun kävelen ohi. Aamuyöllä kohti tulivuorta kävellessä hämärä metsä raikasi ja puiden latvoista pelmahti mustia lintuja kuin parhaana Suomen kesäyönä (tai oikeastaan ei niin paljon).

Tulivuorelle en viitsinyt patikoida kuin 5,5 km vaakasuuntaan ja 100 metriä ylämäkeen. Polkua ei ollut. Aamukasteisessa metrisessä ruohikossa kengät ja housut kastuivat, joten katsoin parhaaksi kääntyä otettuani seuraavan kuvan, jossa näkyy hiukan kraaterin sisäreunaa alaviistosta.

Puistossa olisi myös vesipuhveleita, joista näin vain jälkiä, muitakin apinalajeja sekä krokotiilivaraaneja ja leopardeja. Kahden viimemainitun läsnäoloon en tosin usko -- se on vain puiston propagandaa, jota Wikipedia ei vahvista.

Siinäpä tärkeimmät. Moottoripyörä kuljetti 27.12. takaisin tien varteen, josta jatkoin bussilla Ketapangiin, jossa sanoin hyvästit Jaavalle ja matkustin lautalla Balille, josta olin lähtenyt 5 päivää aiemmin. Jatkobussi vei Balin pohjoisrannikkoa Singarajaan, josta oli otettava taksikyyti Kintamaniin, koska busseja ei enää mennyt.

Kintamani on kylä yli kilometrin korkeudessa ja siis ilmastoltaan viileä. Halusin katsoa löytyisikö sieltä hyvät internet-yhteydet pitempiaikaista asumista varten. Pian totesin, ettei ole. Majoituin halpaan ja yksinkertaiseen Miranda-hotelliin, jossa tapasin englantilaiset Marcon ja Grahamin, mutta heistä ja Batur-tulivuoren patikoinnista kerron tarkemmin vasta seuraavassa postauksessa.