Jaan kuvia ja tarinaa Koilliskairasta (= Urho Kekkosen kansallispuisto = Saariselkä), jossa patikoin itsekseni 4.-9.7.2011 Rajajoosepista (Luton silta) Kiilopäälle (Suomen Ladun luontoliikuntakeskukseen).
Retki onnistui ja sujui vailla dramatiikkaa. Matkaa kertyi 154 km leiripaikkojen ollessa Kiertämäjärven autiotupa - Anterinmukan autiotupa - teltta Vesipään satulassa - teltta Paratiisikurussa - teltta Lupukkapäällä.
Matkalla huiputin 11 yli 600-metristä tunturia, jotka on kuvassa nimetty. Viimeisen päivän 38 km patikointi Lupukkapäältä Kiilopäähän 29 asteen helteessä otti mehut miehestä.
Mikä Koilliskairassa on parasta? Mitä voi nähdä ja kokea?
Lumoavin helmi on huikea Paratiisikuru... mutta hei, aloitan alusta. Taksi heitti minut Ivalosta Lutto-joen sillalle maanantaina 4.7.2011 klo 16.
Patikointia Kiertämäojaa ylös.
Laavu Alemmalla Kiertämäjärvellä.
Ensimmäinen yö. Kummastun sitä, että olen Ylemmän Kiertämäjärven autiotuvan ainoa asukas (kun olin täällä 8 vuotta sitten, en mahtunut tupaan).
Toinen päivä (tiistai 5.7.2011) alkoi kahlaamalla Kiertämäojan yli. Vaelluskengän varsi ei riittänyt, joten ylitin virran paljain jaloin kolmesti: 1) kokeilua, 2) kengät ja pienet tavarat yli, 3) rinkka yli.
Lähdin nousemaan havumetsässä Peuranampumapäille. Maastossa oli paljon riekkoja, jotka suojelivat lapsiaan ajamalla ne ensin pois ja sitten leikkimällä siipirikkoa, jotta huomioni ei kiinnittyisi poikasiin. Tämä yksi kuitenkin lennähti viereen. (Voi tietysti olla jokin muu kuin riekko?)
Join vettä janooni joka purosta.
Pysähdyin Peuranampumapäiden ja Hirvaspäiden välisessä satulassa, jossa oli karu 70-metrinen lampi.
Pidin siinä ateriatauon.
Jos joku ihmettelee asustettani, kokeilin vaeltaa hirvikärpästakissa. Onnistuu. Hyttysiä oli maastossa kuitenkin vähän, joten en olisi tarvinnut sitä.
Hirvaspäät (632 m ja 648 m) ylitettyäni löysin Kuikkapäältä (679 m) kivirakennelman, josta voi jälkikäteen sanoa, että se on näkemistäni komein.
Poroja näkee tuon tuostakin. Yritän kuvata ne aina silhuettina.
Alla oleva otos on täysosuma sikäli, että sitä voi lukea kuin sarjakuvaa. Vasemmalla poro empii, keskellä näkyy monenlaista toimintaa, oikealla poro on koonnut itsensä ja etenee määrätietoisesti.
Laskeuduin Sara-Pieran Muurivaaran ja Rovapään välistä puroa alas. Katselin Reututunturia kaukaisuudessa.
Kotvan kuluttua esiin pilkisti Anterinmukan sauna.
En lämmittänyt saunaa, kun olin ainoa asukas eikä muutenkaan tuntunut tarpeelliselta. Hain vettä purosta, jota varten autiotuvissa on aina sanko.
Näkymä takapihalta, oikealla kohoaa Anteripää.
Anterinmukka on tupien tupa. Sen yksityiskohdat ovat harkittuja kahvoista alkaen.
Yläpetiin kiivetään oksan kautta.
Yleensä autiotupien lavereilla ei ole patjoja, mutta Anterinmukassa on.
Kolme muistisääntöä, kun jätät autiotuvan: 1) heitä hakemasi vesi pois, 2) siivoa tupa, 3) kytke kaasu pois liedestä, jos tuvassa sellainen on.
Kolmantena päivänä (keskiviikko 6.7.2011) kävelin ensin melko yksitoikkoista mönkijäuraa pitkin Hammaskuruun, jossa näin ensimmäiset muut ihmiset: tamperelainen pariskunta tekemässä 8 päivän retkeä tuvalta tuvalle.
Kun he lähtivät pois, keittelin itselleni ruoan, jonka jälkeen päiväkävelynä huiputin Vuomapään (691 m). Sadetta ja sumua. Mitään maisemia en nähnyt.
Heitin taas rinkan selkään ja lähdin polkua kohti Luirojärveä 3 km, kunnes aloin nousta Pitkäojaa ylös kohti Vesipään ja Kärppäpäiden välistä satulaa.
Vesipään satulasta löysin pieniä lampia kuten kartta lupasi. Ennuste lupasi paranevaa säätä, joten kiinnitin matalan pyykkinarun kiviin ja vaatteet tuuleen kuivumaan.
Neljäs päivä (torstai 7.7.2011) aukesi aurinkoisena. Tavoite oli pysyä koko päivä Sokostin ylängöllä ja olla laskeutumatta laaksoihin. Aluksi kävin Vesipäällä (617 m) ja sitten kuvasin teltan ja lammet.
Kuvassa näkyy jatkoreittini: vasemmalta Kärppäpäät, Hietapää, Sokosti, Riitelmäpäät, Lumipää, jne.
Kotilampeni lähikuvassa (sininen makuupussi tuulettuu teltan päällä).
Kuljin Kärppäpäiden yli jyrkästi ylös Hietapäälle (646 m), josta Sokostille, joka on Koilliskairan korkein huippu, 718 metriä. Sen huipun takana väikkyi Luirojärvi.
Sokostilla oleva masto on Soneran. Taustalla vasemmalla 2 päivää aiemmin huiputtamani Kuikkapää, jonka tunnistettava hahmo on kuin oikealle kaatuva aalto.
Sokostin ylängöllä ei ole juuri vettä. Laskeuduin Pälkkimäojaa alas, kunnes löysin vesilammikon, josta sain ruokavedet.
Sinisiipi kurkistaa kattilaan.
Sitten Riitelmäpäät (662 m ja 626 m) ja Lumipää (677 m), josta pohjoiseen jatkaen saavuin Paratiisikuruun, jonka yläpään lumessa tepasteli poro.
Ensituntuman itse Paratiisikuruun ja sen pohjalla olevaan järveen sain takavasemmalta. Oikealla oleva kumpu on Ukselmapää.
Kaunista. Laskeuduin alas ja pystytin telttani järvelle.
Päivitys 2.8.2011: Olen osoittanut tällä retkellä ja kirjoituksella huonoa harkintaa, sillä Paratiisikuruun ei saa leiriytyä. Opin tämän seikan nimimerkiltä Lasse, joka jätti kommentin tähän artikkeliin hetki sitten. Leiriytymiskiellosta mainitaan Luontoon.fi-sivustolla. Pahoittelen.
Viidentenä päivänä (perjantai 8.7.2011) kävelin rinteillä ja etsin täydentäviä näkökulmia Paratiisikurun järveen ja sen taustan lumiseinämään.
Yksi.
Kaksi.
Kolme.
Neljä.
Viisi.
Kaunista.
Kävin myös Pirunportilla, joka kannattaa kävellä alkaen idästä.
Sen erikoisuus on polku, joka jatkuu...
.. mutta ei jatkukaan, vaan loppuu louhikkoon.
Pirunportti panoraamana. Itä vasemmalla, länsi oikealla.
Aamuretken päätteeksi nousin Ukselmapäälle (698 m), joka on Koilliskairan toiseksi korkein huippu.
Jatkoin Sarviojan autiotuvalle, jossa söin ja kohtasin toisen kerran ihmisiä tai oikeastaan "tungoksen": yksi viiden hengen porukka, toinen neljän hengen porukka ja yksittäinen miesvaeltaja.
Jatkoin Lupukkapäälle (620 m) telttaan, sillä kartta näytti, että siellä on vettä. Piti paikkansa.
Kuudentena päivänä (lauantai 9.7.2011) kävelin pois maastosta Joukhaispään kautta. Viime katsaus Luirojärveen.
Seuraava kohde nuo pienet järvet tuolla.
.. jotka maastossa näyttävät tältä.
Tukahduttavan kuuma päivä, 29 astetta. Join jatkuvasti puroista. Söin Kotakönkäällä, jossa Suomujoki kapenee 1,20 metrin levyiseksi syöksyessään kallioiden välistä.
Viimeinen pysähdyspaikka Rautulampi on jo niin lähellä Kiilopäätä, että näin siellä muita ihmisiä. Osa heistä päättämässä vaellustaan kuten minä, osa päiväpatikoijia, jotka vierailevat Kiilopäältä ja palaavat yöksi takaisin.
Kiilopäälle, Suomen Ladun luontoliikuntakeskukseen, ehdin klo 20 pidettyäni välissä vielä yhden tauon. Liitän mukaan Kiilopään ohjetaulun tunturivaeltajalle.
Siinäpä se. Kiilopäältä on hyvät yhteydet eteenpäin linja-autolla Rovaniemelle tai Ivaloon tai Ivalon lentokentälle.
Mitä reissusta jäi mieleen?
- Paratiisikuru on uskomaton helmi keskellä Koilliskairaa. Yksin siellä käynti perustelee retken, mutta se on kaukana kaikkialta: Rajajoosepista 30 km, Kiilopäältä 50 km. Paras onkin lähteä liikkeelle Aittajärven tien päästä, josta Paratiisikuruun on 20 km.
- Säät ja olot pääosin suosivat. Välillä satoi mutta kuuluu asiaan. Jos olisi satanut enemmän tai ollut kylmempi, olisin nukkunut enemmän autiotuvissa ja kuivatellut vaatteita. Hyttysiäkään ei ollut enempää kuin ehti huiskia kävellessä pois iholta.
- Miksi maastossa oli niin vähän patikoijia, vaikka retki oli mitä onnistunein? Jos syy on keskikesän hyttys- ja mäkäräpelko, pelko oli turha. Eikö lehdissä ja televisiossa voisi olla sääennusteiden lisäksi hyönteisennusteita seuraavalle viikolle? Olisi hieno palvelu ja auttaisi lisäämään Lapin matkailua.
- Eläimiä maastossa: poro, metso, teeri, riekko, muita lintuja korppi, kapustarinta, keräkurmitsa, pulmunen, myyriä paljon, muutama sopuli (vain Kiilopään lähellä).
- Tein edellisen retken Koilliskairaan Kullervo Kemppisen Lumikuru-kirjan innoittamana 20.-26.9.2003. Se oli syyskuun loppua eli sesonkiaikaa, jolloin hyönteiset olivat kuolleet ja patikoijia maastossa paljon. Silloin tein retkestä pienen filmin, joka on alla.
Sellainen on Koilliskaira, Urho Kekkosen kansallispuisto, Saariselkä.
Kommentit