Tein Ushuaiassa yhden pitemmän patikoinnin. Aikaa varasin kaksi päivää, tarjolla erilaisia reittejä sekä Ushuaian puolella (Argentiina) että Beaglensalmen eteläpuolella Isla Navarinolla (Chile).

Yksinkertaisuuden vuoksi valitsin retken Ushuaian taustalla olevaan vuoristoon. Paikalliselta andinistiyhdistykseltä sain vinkin käydä katsomassa kaunista Laguna de los Tempanosta. Sinne siis. Yön aioin viettää järvellä ja palata aamulla takaisin. Helppoa.

Lähdin 31.1.2012 liikkeelle hyvissä ajoin. Paikallisbussi B vei Andorran laakson lähtöpisteeseen, josta lähdin tarpomaan hiekkatietä. Pihojen koirat haukkuivat. Alkoi sataa. Vedin päälleni sadetakin ja jalkoihini mansettisysteemin, jotta sadevesi ei valuisi sukkia myöten kenkiin.

Vuoriston suunnalta saapuva retkenjärjestäjäyrityksen auto pysähtyi kohdalleni. Ulos astui mies, joka puhui vain espanjaa. Sanoin, että olen menossa Laguna de los Tempanokselle yöksi, teltta on mukana. Hän ryhtyi kovasti puhumaan. En ymmärtänyt paljon, mutta sävystä käsitin, että hän oli huolissaan suunnitelmastani. Reitti olisi jollain tapaa vaikea, polkua vaikea löytää tai muuta vastaavaa. Näytin ostamaani karttaa ja kaulassa roikkuvaa GPS-paikanninta antaen ymmärtää, että olen hyvin varustautunut. Tämä rauhoitti miehen. Hän taputti olalleni ja toivotti hyvää matkaa.

Reilun 5 kilometrin jälkeen jätin hiekkatien viimeiset talot taakse. Edessä näkyi vuoristo.

1328141074_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaksi vuoristolaaksoa. Molemmissa on jäätikkö. Vasemmanpuoleisessa olisi Laguna de los Tempanos.

Ostamaani karttaan oli merkitty joen ylitys tähän. Vastaan jolkutteli koira, joka oli kiltti toisin kuin kovaääniset ilkeät koirat tätä ennen.

1328141091_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Paikalle tuli myös viimeisen talon isäntä, joka alkoi kertoa espanjaksi jotakin joen mutkasta ja että kestäisi 15 minuuttia, kunnes pääsisin johonkin, josta joen voi ylittää, en oikein saanut selvää mihin. Harmitti, etten edes tiedä mikä on silta espanjaksi, niin en voinut kysyä onko sellaista.

Koira kulki edelläni.

1328141107_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koira katseli perääni tulenko vai en. Seurasin koiraa. Joessa oli tosiaan mutka, jossa vaiheessa koira lähti palaamaan takaisin. Lähdin yrittämään ylitystä, sillä joki jakautui osiin ja mataloitui. Jäljistä näkyi, että muutkin ovat tästä menneet. Heitin muutaman puunkappaleen virran pehmeään pohjahiekkaan, pompin niiden kohdalta seuraavaan jokisaareen. Tovin mahdollisia ylitysreittejä tutkittuani totesin, etten pääse yli kuivin jaloin. Syvyyttä jää ulkokaarteeseen 30 cm. Niin päättelin, että tämä on todennäköisesti väärä kohta.

Jossain vaiheessa näin kauempaa kaksi muuta patikoijaa. Kun hetken kuluttua en enää heitä nähnyt, päättelin, että he osaavat espanjaa ja olivat saaneet täydellisemmän käsityksen miten joki ylitetään.

Poistuin joen mutkasta ja lähdin seuraamaan joen vartta. Jonkin ajan kuluttua näin sillan.

1328141125_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niinpä niin. Tällaista tämä on. Tämä ei ole samalla tavalla helppo polku kuin kaikki ne kansallispuistojen polut, joilla olen tähän asti täällä liikkunut. Täällä kulkee ihmisiä harvoin. Täällä joutuu oikeasti käyttämään omaa päätä.

Joen ylitettyäni sade taukosi. Siinähän se olisi, Laguna de los Tempanoksen jäätikkö yhä lähempänä.

1328141145_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aurinko paistoi. Nautin voimaperäisesti olostani ja hienosta jokilaaksosta, jonka vehreys oli aivan toista luokkaa kuin aiemmilla tämän reissun patikoinneilla.

1328141162_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jatkoin jälleen, nyt kohti metsää. Seurasin märkään maahan painautuneita jälkiä toivoen, että ne johdattaisivat minut oikeaan suuntaan. Näin kauempaa kaksi patikoijaa matkalla toiseen suuntaan kuin minä. Arvelin, että he palaavat alas Laguna de los Tempanokselta. He ohittivat minut sadan metrin päästä havaitsematta minua.

Menin metsässä kohtaan, josta patikoijat olivat kävelleet hetki sitten. En havainnut erityistä polkua. Vieressä maasto alkoi kohota kohti vuorta, joten jatkoin ylämäkeen. Mäki oli jyrkkä ja täynnä kaatunutta puuta. Totesin, että tästä he eivät ainakaan ole tulleet ja palasin rinteen alas. Jatkoin tuttuun tapaaan maastoa tutkien ja seuraten painaumia märässä maassa.

Välillä satoi rakeita, välillä paistoi aurinko, välillä molempia yhtä aikaa.

Kului puolisen tuntia. Odotin saapuvani Laguna de los Tempanoksesta laskevalle purolle, mutta sitä ei kuulunut. Tsekkaustauko: mitä sanovat kartta ja GPS? Totesin, että olin kävellyt reilusti ohi. Laguna de los Tempanoksen puron olin sittenkin ylittänyt ajat sitten. Ne kaksi patikoijaa, jotka olin nähnyt, olivat ehkä paikallista väestöä, jotka liikkuvat maastossa muissa merkeissä -- eivät Laguna de los Tempanoksen takia.

Palatako takaisin? Ei, en palaa. Päätin hylätä järvisuunnitelman ja tehdä uuden reitityksen. Laguna de los Tempanos ei ole ainoa mahdollinen kohde. Sen sijaan olisi mahdollista kävellä koko vuoriryhmän ympäri. Se oli alunperin ajatellen raskaampi ponnistus kuin käväisy Lago de los Tempanoksella, mutta arvelin polun sentään olevan selkeämpi.

Ongelma oli, että olin nyt väärällä puolella jokea. Jatkoin ylävirtaan joen vartta, kunnes löysin röykkiön majavan kaatamia puita. Puiden päällä taiteillen ryömin yli.

1328141182_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kanadanmajavat ovat Tulimaassa maanvaiva. Ne päästettiin luontoon 1940-luvulla ajatuksena vaurastua turkiskaupalla. Majavat kuitenkin levisivät liikaa, sillä niillä ei ole Tulimaassa luontaisia vihollisia. Ne rakentavat patoja ja aiheuttavat yhtäkkisiä tulvia, kun padot joskus murtuvat. Ne levittävät giardia-alkueläintä paikallisiin jokiin, mikä ei ole kiva juttu, sillä joutuessaan patikoijan elimistöön hänen vatsansa menee sekaisin. Vettä täytyisi keittää vähintään 3 minuuttia tai sitten ottaa vesi puroista, joita majavat eivät ole valloittaneet. Onneksi majavat eivät ui pitkiä matkoja merivedessä. Ne eivät ole vielä ylittäneet Magalhaesin salmea ja levinneet Etelä-Amerikan päämantereelle.

Oikea polku löytyi käveltyäni laakson toiseen laitaan.

1328141198_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Välistä polku hävisi ja tultiin pehmeälle rahkasammalsuolle. Hyvin lappimaista maastoa paitsi tietysti taustan vuoret, jollaisia ei Lapissa ole.

1328141212_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Polku koukkasi jälleen metsään, jossa oli joukko hevosia.

1328141228_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Maastossa on paljon hevonkakkaa. Siinä toinen syy miksi en viitsi ottaa vettä tästä joesta. Olin kuitenkin hyvin varustautunut, sillä mukanani oli aiemmin Barilochesta ostamani vedenpuhdistin. Niinpä kaapaisin jossain vaiheessa pullon täyteen jokivettä ja imin filtterin läpi pullon tyhjäksi (minulla ei ole vieläkään kuvaa miten se tapahtuu).

Jossain vaiheessa kuulin takaani askelia ja säpsähdin ajatuksistani. Samat patikoijat, jotka olivat ohittaneet minut joen mutkassa, olivat löytäneet reitin Laguna de los Tempanokselle. Siellä käytyään he hölkkäsivät pikamarssia takaisin ja nyt vielä samaa reittiä, johon minä olin vaihtanut. Amerikkalaisilla kavereilla oli todella kova kunto. Matkaahan heille kertyisi tällä tavalla päivässä vähintään maratonin verran ja nousumetrejä 1600. He eivät pitkään kanssani jutelleet, vaan kiirehtivät eteenpäin.

Ajoittaisten raesateiden ja aurinkoisten hetkien vaihtelu jatkui koko päivän. Polku alkoi nousta kohti vuoristosolaa, jonka kautta siirrytään Andorran laaksosta Cañadon de la Oveja -laaksoon. Olin päättänyt yöpyä ennen solaa. Sopiva kohta olisi puurajan alapuolella, vettä tarjolla, tasaisen kaltainen alusta teltalle. Sopiva kohta löytyi.

1328141252_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ilma oli kylmentynyt. Satoi räntää. Vaihdoin kuivat vaatteet ja tein nopean aterian.

Yö ei ollut helppo, sillä en ollut varustautunut nollakeliin. Täällä pitäisi olla kesä, joten villahousut ja parhaat makuupussiratkaisut olin jättänyt kotiin. Puin liki kaikki kuivat vaatteet päälle, vasta sitten nukuin hyvin.

Aamulla puiden yläoksat olivat lumesta valkeat. Maahan pudottuaan räntä suli. Keitin puurot, pakkasin märän teltan ja lähdin seuraamaan ylös vievää polkua. Nousin puurajan yläpuolelle. Solan muoto alkoi hahmottua edessäni.

1328141285_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tunti lisää tuulta ja räntää, kunnes olin saavuttanut korkeimman kohdan, Paso de la Oveja, 830 metriä meren pinnasta.

1328141305_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Polun jatko löytyi. Tuuli oli herkeämättömän kova, onneksi takaa. Selkeimpinä hetkinä otin kuvia jokilaaksoa alaspäin (alla olevien kuvien väli 2 tuntia).

1328141326_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1328141373_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vastaavasti otin kuvia myös tulosuuntaan.

1328141353_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1328141401_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Polku laskeutui vasta laakson lopussa puurajan alapuolelle. Syy selvisi nopeasti. Myrsky on kaatanut puita sikin sokin.

1328141427_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä ei tosiaan ole helppo kansallispuiston polku. Jos puu kaatuu, runko jää siihen ja patikoinnista tulee pujottelua ali, yli, välistä, sivuitse. Kerran rinkka on pakko laskea selästä, jotta mahtuu. Vauhti on 1 km tunnissa.

Tämäkin osuus viimein loppui. Viimeinen vilkaisu Cañadon de la Oveja -laaksoon.

1328141447_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toinen suunta, potretissa Ushuaian niemi ja Beaglensalmi.

1328141462_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Patikoin vielä tovin nummella ja sitten hiekkatietä, kunnes näin paikallinbussi A:n pyörähtävän kauempana. Jäin odottamaan seuraavaa bussia, jolla palasin Ushuaian keskustaan. Kävelyä kertyi 32 km.

Google Earth -kuva. Lähtö vasemmalta (Andorran laakso), lopetus oikealle (Cañadon de la Ovejan laakso). Ushuaia on harmaa läiskä keskellä meren rannalla.

1328143494_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tällä patikoinnilla oli täysin erilainen luonne kuin aiemmilla tämän reissun retkillä. Näkymät eivät olleet niin komeita, mutta olin päässyt itseni herraksi niin retkiajattelussa kuin omassa rauhallisessa kävelytahdissa. Samoista tuntemuksista nautin Nuuksiossa ja Suomen Lapissa.

Tämän retken jälkeen on hyvä palata Suomeen.