Nuuksion kansallispuisto on vedenjakajalla, niinpä sieltä voi meloa useita reittejä merelle. Suorin reitti on Brobackanjoen-Mankinjoen kautta, jonka reitin olen kuvannut täällä. Tällä kertaa tutkin pohjoisen reitin (alla olevassa kuvassa violetti) Lepsämänjoen kautta Vantaanjokeen.
Pääsin lauantaina 5.5.2012 kahdella Espoon paikallisbussilla (43 ja 86) Bodominjärven pohjoisnurkkaan, josta lähdin klo 7 vetämään kanoottipakettia kohti Velskolan Pitkäjärveä.
En päässyt pitkällekään, kun huomasin tien vasemmalla puolella pienen 60-metrisen lammen, jolle kartta ei anna nimeä. Pysähdyin, rakensin kanootin ja meloin sen ympäri tuplasti.
Noustuani ylös kiinnitin kärryt kanoottiin ja vedin sen Velskolan Pitkäjärvelle.
Velskolan Pitkäjärvi on yksi monista Vantaanjoen vesistön latvajärvistä. Melottuani sen pohjoisosaan, kärräsin kanootin järven matalaksi tietämäni pohjoisnurkan ohi Raasillanojalle.
Oja oli täynnä kaislaa, jossa pystyi melomaan 10 metriä minuutissa -- ei onnistu näin. Vedin kanoottia pellolla 200 metriä, kunnes toinen oja yhtyi Raasillanojaan. Vesimäärä tuplaantui. Tuo toinen oja toi vedet Orajärvestä, Urjasta, Kattilajärvestä ja Vääräjärvestä.
Joessa oli yhä kaislaa, mutta kasvanut vesimäärä oli kaatanut sen lakoon virran suuntaan, jonka päällä pystyi melomaan. Pusikon ohitus.
Paikallisasukkaan tekemän sillan ohitus.
Vanhan Takkulantien sillan alitus = 1,5 metriä leveyttä.
Joki juoksi metsän läpi, jossa oli miellyttävän vähän jokeen kaatuneita puita. Yksi puoli metriä laskeva koski kahden pystykallion välissä oli pienellä tavalla upea. Paljon helpommin tämä sujuu kuin kuvittelin.
Uudet purot yhtyivät Raasillanojaan. Vesi lisääntyi ja pian pellolle tultuaan oja näytti jo enemmän joelta kuin ojalta (kuvassa oikealla kanootin vieressä hevosen kallo).
Vihdintien alitettuaan Raasillanojan nimi muuttuu Lakistonjoeksi. Seurasi metsäisempiä pätkiä, jossa muutamat yksittäiset kaatuneet puut pystyi ohittamaan tai ylittämään nopeasti. Metsässä oli pieni mutkan tekevä koski, jonka tarkistin etukäteen. Sitten kiinnitin kameran melontaliiveihin ja laskin sen.
Filmissä sanon alussa perse, kun kanootti kiilautuu kaatuneen puun oksan alle. Sen jälkeen pyydän voimasanaa anteeksi ja ähellän. Kamera heiluu, seilaa. Filmi on siis aivan huono, mutta tuollaista tuo meininki on. Tämä dramaattinen filmi loppuu, kun vahingossa sohaisen nauhoituksen poikki.
Tein toisenkin filmin näillä paikkeilla. Reino villisikaan jo tutustuittekin Latvian Gaujajoki 2012 -tarinassani. Tässä Reino villisian seikkailu 2.
Aterioitsin ja totesin, että tämä menee vauhdikkaasti. Niinpä päätin tehdä sivuhypyn lähellä oleville muille Nuuksion lammille ja järville, jotka ovat jääneet aiemmin melomatta. Liitän alle kartan, josta selviää melomani lisäjärvet.
Lullampi. Pieni soinen 120-metrinen lampi tien vieressä. Paljon sammakkoja, rannoilla upottavaa rahkasammalta.
Seuraava lampi vaati päättäväisyyttä. 45 metrin mäki ei kuulosta isolta, mutta se on sama kuin 15-kerroksinen talo, jonka katolla on järvi, hissiä ei saa käyttää ja portaikko on täynnä puita, sammalta, kiveä ja kallioita. Niin kuitenkin vedin 25 kilon kanootin talon katolle. Tuli hiki.
Tällaisen suolammen takiako tänne tulin?
GPS-paikantimeen tallentunut järven väärä muoto paljasti, että tämä ei ollut se, joka on kartalla. Piti siis mennä vielä hiukan kauemmas, kunnes löysin oikean. No niin.
Tälle 100-metriselle järvelle kartta ei tiedä nimeä.
Lähdin seuraamaan laskuojaa, jota pitkin pääsin Tuhkuri-nimiselle järvelle, joka on tällä retkellä melomistani järvistä suurin, ympäri melontaa 2 km.
Heitin pyörät kanootin alle ja vedin sen tietä pitkin takaisin Lakistonjoelle, jotta pääsin jatkamaan varsinaista retkeä kohti Vantaanjokea.
Jossain vaiheessa joki siirtyi Lakiston golfkentälle, jossa kanoottia piti autella siltojen yli.
Jotta golfkentän vesiesteissä olisi vettä ympäri vuoden, joki on padottu altaaksi. Altaan jälkeen on tietysti koski.
Kiersin kosken. Myöhemmin on vielä toinen allas, jonka jälkeen Lakistonjoki (vasemmalla) yhtyy Lepsämänjokeen (tulee keskeltä ja jatkaa oikealle).
Lepsämänjoessa ei ollut samaa yllätyksellisyyttä mitä Raasillanojalla ja Lakistonjoessa. Tavallinen pienehkö kevätjoki maalaismaisemassa, jossa huipputulva on jo ohi. Erästä kaatunutta puukasaa ohittaessani nousi taivaalle satoja kyyhkyjä.
Mukava pieni laskukelpoinen koski Lepsämänjoessa.
Lapsia kalassa (+edessä ylitettävä tukos).
Esteiden ylitykset on välillä tehtävä akrobaattisesti puiden yli, koska rannat ovat jyrkät ja mutaiset.
Jääköön alla oleva viimeiseksi Lepsämänjoen kuvaksi.
Kokonaisuudessaan meloin Lepsämänjoen 17 km pätkän keskivauhdilla 4,9 km/h eli aivan hyvin, vaikka jotkut esteet hidastivat. Toukokuun alussa melottavaksi kevätjoeksi Lepsämänjokea voi suositella, sillä verrattuna esim. Tuusulanjokeen siinä on vähemmän esteitä.
Yhteensä 13 tuntia liikkeessä, jossa ajassa 36 km melontaa ja 6 km kanootin raahausta. Kierrettyjen Nuuksion järvien määrä nousi 88:aan. Kertakaikkiaan hieno retki, joka oli ollut mielessäni puoli vuotta ja nyt sen tein. :)
Kommentit