Puyehuen kansallispuistosta ei pääse sujuvasti pois, koska busseja kulkee harvoin. Vanhempi herrasmies näki minut liftaamassa ja kysyi neuvoa mitä täällä voi nähdä. Ilmeni, että hän on Viktor, virolainen.
Liftaus ei toiminut. Kului tunti, kunnes Viktor palasi vesiputouskierrokselta ja otti minut kyytiin. Hänellä oli sama kohde, Osornon tulivuori.
En toki halua pitkästyttää lukijoita, mutta silti on sanottava, että tykkään virolaisista. Viktor laatii vielä 65-vuotiaana Java-ohjelmia Nokian kännyköihin. Juteltiin Neuvostoliiton aikaisesta tietotekniikasta (Itä-Saksassa tehtiin päteviä IBM-mainframe-klooneja) ja Fortran-kielen hienouksista (6-merkkiset muuttujat). Hyvin hauskaa.
Samalla loimme katseemme kaukaisuudessa näkyvään Osornoon.
Osornoa pidetään yleisesti Japanin Fuji-vuoren näköiskopiona.
Kohteemme oli Petrohuen kylä, jossa alkaa Vicente Perez Rosales kansallispuisto. Ensinäkymät turkoosivetiseen Lago Todos Los Santosiin toivat mieleen Uuden Seelannin.
Viktoria kiinnosti laivamatka Isla Margaritalle, minua patikointi, joten tarjosin jätskit ja kiitin kyydistä. Kävin paikallisessa Conafissa (Corporacion Nacional Forestal) laittamassa nimen ja suunnitelmani vihkoon. Sitten pystytin teltan leirintäalueelle, sillä ajatukseni oli lähteä patikoimaan vasta seuraavana aamuna.
Perjantaiaamu 6.1.2012. Lago Todos Los Santosin värejä.
Näkymä Osornolle lähtöpaikasta.
Osorno on yksi Chilen aktiivisimpia tulivuoria, mutta sen lumihuippu ei koskaan sula. Purkaukset näet tapahtuvat reunoilta. Conafin henkilökunta vannotti minua tarkkailemaan vuorta ja raportoimaan, jos näkisin vähänkään höyryä.
Jatkoin kävelyä kohti vuorta.
Kuivuneen joen yli.
Yhä ylemmäs, jolloin metsät loppuivat ja kävelin tasangolla.
Kuvissa näkyviä lumilaikkujen sijainteja on hauska jälkikäteen vertailla, koska niistä näkee, että patikointipolku kiertää vuorta. Huipulle ei ole menemistä ilman sopivia välineitä ja taitoja, joita minulla ei ole.
Näkymä eteenpäin.
Pidin muutamia taukoja. Istuskelin rauhassa nautiskellen siitä, että tässä maastossa ei ollut tuhkaa kuten Puyehuella. Ihania lepohetkiä.
Polun huippukohdassa, 850 metrin nousun jälkeen, on vanha rähjäinen hylätty refugio -- hylätty arvatenkin siksi, että vettä ei ole saatavilla.
Vastaani tuli 20 hengen joukko patikoijia. He olivat lähteneet liikkeelle refugio La Picadalta, vuoren toiselta puolen, jonne pääsee autolla. Refugio La Picada oli kohteeni. Sieltä huippu näkyi näin.
Refugioissa on eroja. Jotkut kuten tämä ovat huipputason kahviloita ja sieltä saa ostaa yön sängyssä peittojen alla. Refugio ei kuitenkaan ollut auki. Kaksi pulmaa: Mistä saan vettä yötä varten? Missä voin nukkua, sillä teltan olin jättänyt turhana taakkana Petrohueen?
Ensin vesi. Paikallinen joenuoma oli kuiva. Huomasin letkun, jota lähdin seuraamaan. Ehkä sen päästä löytyy?
Tuli mieleen sarjakuva Mustan saaren salaisuus, jossa Tintti seuraa maasta löytämäänsä sähköjohtoa löytääkseen rikollisen. Letku jatkui metsään ylämäkeen. Huomasin jakajan ja sen päässä hanan.
Nam, kylmää vettä.
Istuin La Picadan pihaan kokkaamaan. Luin puun alla kirjaa. Maastopyöräilijät ja patikoijat kulkivat ohitseni matkalla vuoripolulle. Läiskin paarmoja, joita täällä on paljon. Liskot juoksentelivat syömään paarmoja maasta. Räystäspääskyt lentelivät ja yksi kolibri käväisi surisemassa.
Kello 19 täytin vesipullot ja nousin polkua takaisin vanhalle refugiolle.
Rakensin pressukankaasta laavun refugioon (Puyehuen tuhkasängyn jäljet näkyvät yhä).
Illan viimeinen katsaus Osornoon.
Hyvää yötä.
Aamulla huomasin majan seinässä lapun, jossa kolme miestä selosti reitin vuorelle. Vaativa nousu, koska rinteen keskelle ovat piirtäneet teltan kuvan.
Palasin alas.
Samassa panoraamassa Lago Todos Los Santos ja Osorno.
Paarmoja väistellen.
Siinäpä se. Alla vielä Google Earth -kuva ja reittini (Petrohue vasemmalla, La Picada oikealla, vanha refugio mutkana korkeimmalla).
Tämän retken jälkeen jatkoin Chiloen saarelle, mutta siitä kerron joskus toiste.
Kommentit