Nyt on 1.1.2011 ja olen palannut vanhaan majapaikkaani Ubudiin (Brata-homestay), mutta uusi huone on parempi (toinen kerros, kivat näkymät riisipellolle). Kerron mitä tein tässä välissä.

Torstaina 30.12.2010 oli jälleen oli aikainen herätys klo 2 Ubudissa, kun auto tuli hakemaan minua Abang-tulivuorelle. Logistiikka oli melko sama kuin aiemmin. Kuski haki turistit eri hostelleilta (minä + venäläinen mies + 2 englantilaista naista) ja sitten ajettiin teelle ja aamiaiselle, joka oli tällä kertaa banaanipiiras (se on hyvää, minun täytyy kysyä resepti). Muut olivat menossa Baturille, joten siitä eteenpäin minulla oli yksityiskuski ja yksityiopas.

Puolikuun muotoinen Batur-järvi on vesivarasto monelle Balin pohjoisrannikon riisipellolle, jotta ne saavat vettä ympäri vuoden. Järvi on Batur- ja Abang-tuolivuorten välissä, mikä näkyy seuraavasta Google Earth-kuvasta (keltaiset viivat ovat GPS-paikantimen reittejä).

1293878758_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvan etualalla on Batur-tulivuori, jossa kävin 28.12. Taustalla Abang, joka on korkeampi kuin Batur, vaikkei kuvasta ehkä siltä näytä. Molempien takana on Agung, joka on Balin korkein vuori (siellä en ole käynyt). Bali-saaren takana näkyvä toinen saari on Lombok (siitä lisää myöhemmin, jos siellä käyn).

Toisin kuin Batur, jonne patikoi kymmeniä turisteja päivässä, Abangille ei patikoi juuri kukaan (olin aiemmin joutunut kysymään monelta matkanjärjestäjältä Abangia ennen kuin tärppäsi). Halusin kuitenkin nähdä Batur-järven uudestaan toiselta puolelta ja ottaa sieltä valokuvia.

Miten onnistuin?

Oppaani oli tällä kertaa 60-vuotias vetreä mies. Lähdimme kulkemaan otsalamppujen valossa. Reitti Abangille kulki metsässä toisin kuin Baturille. Polku oli kapea. Pensaiden ja lehvästön aamukaste kasteli kengät ja housut. Jonkin aikaa noustuamme opas pyysi pysähtymään. Hän kävi maahan lootusasentoon ja uhrasi hindujumalille (otti pussista riisiä ja muuta ruokaa, laski ne maahan ja rukoili).

Jatkoimme nousua. Oppaalla ei ollut hyvä päivä. Hän oksensi ja pyysi anteeksi. Vatsa sekaisin. Minulla ei ollut kiire ja sanoin, että mennään sinun tahtiisi.

Pimeässä piti olla tarkkana, sillä reitti kulki välillä aivan vuoren reunaa. Vasemmalla alhaalla olisi pitänyt näkyä Batur-järven kylien valoja, muttei näkynyt. Tarvoimme sumussa. Pian alkoi sataa. Kun valo lisääntyi, otin ensimmäisen kuvan usvaisesta metsästä.

1293878783_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Opas ei täysin toipunut uudesta oksennuskohtauksesta. Hän pyysi tuhannesti anteeksi. Voin vain arvata hänen huonoja tuntemuksiaan sen vuoksi, että hän sai tästä palkkaa eikä kyennyt auttamaan turistia täysissä ruumiin voimissa.

Pidimme taukoja useammin, jotta opas jaksaisi ylös. Lopulta kuitenkin kysyin voinko jatkaa yksin ja luvan saatuani jatkoin yksin huipulle, jossa satoi. Katsoin alas laaksoon enkä nähnyt kuin valkeaa sumua. Otin kuvan.

1293878814_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huipun pieni hindutemppeli ei nyt saanut oppaalta uhrausta, sillä 12 minuuttia odotettuani päätin, ettei sää parane enkä jää sateeseen vaan lähdin alas. Opas tuli pian vastaani ja sen jälkeen jatkoimme yhdessä alas, mikä sujui häneltä mukavasti.

Alas mennessä laskeuduimme lopulta pilvien alapuolelle, jolloin näin Batur-järven lopultakin. Otin panoraamakuvan jyrkästä kohdasta.

1293878923_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Autolle palattua kysyin kuskilta onko siinä satanut? Ei ole. Vuorten huiput keräävät pilviä eli vaikka vuorella sataa, sen vieressä ei välttämättä lainkaan. Jonkin aikaa ajettuamme pyysin pysähtymään uudestaan ja otin seuraavan kuvan.

1293878876_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vasemmalla on Batur-vuori ja oikealla Abang. Kummankin huippu on pilvessä eli tämä ei vain ollut sään suhteen yhtä hyvä päivä kuin 2 päivää aiemmin, josta todisteena seuraava kuva pilvettömästä Abangista (kuvassa Graham ja Marco).

1293889400_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mitä muuta? Huomasin huipulla ollessa vasemmassa kädessä kellon alla mustan matomaisen olion. Se oli tosi lujasti tarttunut. Kun kiskoin matoa irti, iho venyi, mutta lopulta mato lähti irti. Heitin sen maahan. Tällainen jälki siitä jäi.

1293878843_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kyseessä on tietysti iilimato. Ne eivät ole vaarallisia eli eivät tartuta mitään tauteja. Ne vain imevät verta, joten en ollut huolissani. Ongelma vain, ettei verenvuoto tyrehdy kovin äkkiä vaan voi jatkua esim. tunnin. (Olen myöhemmin saanut tutustua lisää iilimatoihin, mutta siitä jatkan toisen kerran.)

Opas jäi pian kyydistä kotikyläänsä. Kuski kuljetti minut hostellille, jossa ehdin parahiksi aamiaiselle. Sen jälkeen minulla oli ostettu bussilippu Beduguliin seuraavalle tulivuorelle, mutta siitä kerron seuraavassa postauksessa.