Matkalla Tuatapereen Humpridge Trackille bussi seisahtui Invercargillissa. Oli hyvää aikaa tutkia paikallinen museo, joka oli loistava. Viihdyin kevyesti 2 tuntia.

1265866812_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jättiläismoalinnun pelkkä jalkaluu on liki minun kokoinen. Moa-lintuja eli Uudessa Seelannissa 11 eri lajia, pisimmät yli 3-metrisiä, pienimmät metrin korkuisia kuten vitriinin toinen luuranko. Kun polynesialaista alkuperää olevat maorit meloivat ja purjehtivat 1000-luvulla Uuteen Seelantiin, he tappoivat moat. Syynä oli typerä metsästystapa, jossa kulotettiin koko metsä. Paistuneet linnut kerättiin ja syötiin. Moat elivät vanhoiksi, 50-80 vuotiaiksi, ja tulivat sukukypsiksi vasta 10-12-vuotiaina. Niillä ei ollut mahdollisuutta selvitä. Sukupuuttoon kaikki moat ajettiin luultavasti jo 300 vuodessa. Tosin jotkut australialaiset tutkijat uskovat, että Fiordlandin kansallispuiston kätköissä elää yhä moalintuja. He tekevät sinne vuosittain etsintäretkiä.

Mitä maoreihin tulee, myöhempinä vuosisatoina he eivät kohdelleet luontoa yhtä vastuuttomasti. Jokainen leviävä kulttuuri näyttää tekevän omat peruuttamattomat virheensä, joista se oppii tai sitten ei.

1265866840_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eniten jäin koukkuun Uuden Seelannin antarktisten saarten historiaan. Niistä suurin ryhmä, Aucklandin saaret 470 km Eteläsaaresta etelään, on nähnyt monia karuja tarinoita. Aucklandin saarille on eri aikoina seilattu valaan ja hylkeen pyyntiin, haaksirikkouduttu, rakennettu hätämajoja, asuttu niissä kuukausia (jopa 20 kuukautta), kuoltu aliravitsemukseen, mutta pelastuttu myös, jos miehistössä oli monitaitoisia miehiä (ja yhden kerran nainen), jotka osasivat tehdä tynnyrinraudoista sahoja, hylkeennahoista lämpimiä takkeja ja housuja käyttäen neulana linnunluuta ja lankana jotain, josta en ikävä kyllä päässyt perille. Yllä olevan kuvan puinen hätäpelastusvene on autenttinen 1870-luvun malli, joka säilyi saarilla ja haettiin museoon 1980-luvulla.

Kerron vielä yhden tarinan, joka on iljettävä. Minun piti lukea tekstit useasti ennen kuin uskoin. Valaan- ja hylkeenpyyntiä tehtiin mm. siksi, että siitä saatiin öljyä lämmitykseen ja valoa lamppuihin. Valaan- ja hylkeenöljy oli merkittävä vientituote. Macquarien saarella (1100 km Eteläsaaresta etelään) hylkeet olivat käyneet vähiin, kun niitä oli tapettu niin paljon. Siksi hylkeenmetsästäjät ryhtyivät käyttämään paikallisia kuningaspingviinejä öljyn tekoon. Päivittäin valtavaan sammioon viskattiin 3500 pingviiniä, jotka keitettiin. Kun öljy oli irronnut, kaadettiin merivettä päälle, jolloin öljy nousi ylös ja se saatiin talteen. Monet uusseelantilaiset ryhtyivät vastustamaan pingviiniöljyn tuotantoa ja lopulta se kiellettiin 1920-luvulla. Tämä oli Uuden Seelannin elinkeinoista ensimmäinen, joka täysin lakkautettiin luonnonsuojelun vuoksi.

Laitan vielä kuvia maorien merikanooteista ja pienoismalleja isommista aluksista, koska tiedän, että ne kiinnostavat eräitä.

1265866865_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1265866891_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Juuri nyt odotan huomisen patikoinnin alkua Tuataperessä. On aikaa turismiin ja aikaa kirjoittaa tämä.

Briefly in English. While on the way to Humpridge Track, I checked the museum in Invercargill. Very interesting indeed. Among other things, I used two hours to explore the stories of early whalers in the islands of the Antarctic Sea.