Etelä-Suomen kevättulvahuippu ajoittui vuonna 2012 maaliskuun loppuun eli poikkeuksellisen aikaiseksi. Jokien virtaamaennusteita voi seurata Suomen ympäristökeskuksen sivuilta, esim. Vantaanjoen haarojen osalta.
Huhtikuun 1. päivänä sain Tuusulanjoelle seuraksi Tuomas Tuomen. Kaksi kanoottikärryä lastattiin Helsingin linja-autoasemalla Hyrylän bussiin.
Tulvahuippua ennen melominen ei ole viisasta, sillä jäiset ja lumiset rannat estävät turvallisen rantautumisen. Heti tulvahuipun jälkeen melominen on ok, sillä yleensä rannat eivät ole lumiset.
Siis yleensä.
Tässä tapauksessa ensi yllätys saatiin heti Tuusulanjärven tasauspadolla, josta joki alkaa ja syöksyy siltarumpuun. Rannoilla on lunta niin paljon, että olisi ollut fiksumpaa lykätä retkeä!
Päätimme kuitenkin aloittaa. Lapioimme meloilla lunta jokeen tasauspadon alta, jotta saimme siitä tukevat askelmat jaloillemme ja hyvän lähtöpaikan. Tähystimme sillalta, ettei rummun jälkeen ole pahoja paikkoja.
Lähtöhetki. Kävelynopeudella etenevä virta vei putken läpi ja paikalliseen Hyrylän jokipuistoon. Kieli keskellä suuta jarruttelin vauhtia ja tarkkasin katseellani toisaalta mahdollisia jokeen kaatuneita puita ja muita esteitä, toisaalta lumisia rantoja missä voisi pysäyttää vauhdin, jos olisi pakko. Sillä sanotaanpa nyt suoraan mikä tässä on se riski = Joutua virran viemänä puuröykkiöön, joutua veteen, jäädä puristuksiin, kylmettyä, menettää toimintakykynsä, jne.
Onneksi pahoja paikkoja ei ollut. Parin kilometrin jälkeen pysähdyimme aterioimaan (Tuomaksen ottama kuva).
Kesällä Etelä-Suomen peltojen keskellä kulkevat jokirännit ovat syviä eikä meloja näe maisemaa -- nyt tulvalla vesi on piripinnassa.
Pajunkissoja.
Taas yhden siltarummun läpäisy.
Pakkasyön jälkeinen päivä oli kylmä, +1 astetta. Aurinko ja sininen taivas tekivät retkestä huikean hienon. Tässä idyllisessä maisemassa annoin kameran Tuomakselle.
Ota kuva, sanoin.
Tuomas männyn alla.
Rannoilla jääpuikkoja.. ei kun jäätorvia.
10 km jälkeen laakea pelto vaihtuu metsäksi, joki kanjonimaiseksi ja melonta hankalammaksi. Taas on oltava varuillaan, tarkattava mitä seuraavan mutkan takaa ilmestyy. Virta kiihtyy kohti epämääräistä kaatuneiden puiden röykkiötä.
On noustava rannalle, vedettävä väline ohi.
2 hidasta kilometriä väistelemme esteitä. Jos virta on alle 2 km/h, pujottelemme kaatuneiden puiden välistä, alta, ohi, yli. Jos virta on kiivaampi tai este suurempi, ohitus käy rannan kautta -- näin teemme 5 kertaa.
Esimerkiksi alla olevan 1 metrin pudotuksen havaitsimme ajoissa ja kiersimme.
Tuusulanjoen loppu on jälleen peltomaisemaa. Joki laskee 15 km jälkeen Vantaanjokeen, josta jatkoimme vielä 5 km Vantaankoskelle, jonne retki päättyi. Tavarat kärryihin, kärryt bussille, takaisin Helsinkiin.
Tuusulanjoki Google Earth -kuvan päällä. Keltaiset jäljet olen joskus melonut.
(Tuusulanjoen vasemmalla puolella Vantaanjoki, oikealla Keravanjoki, äärimmäisenä vasemmalla Nuuksion järvireittejä.)
PS. Vaikka tässä ei mitään kummempaa sattunut, sääntö on silti tämä: Jos rannoilla on jäätä ja lunta, älä melo -- varsinkaan jos et tunne jokea. Sitä paitsi jälkikäteen arvioiden meillä oli tuuria sään suhteen, sillä seuraavanä yönä ja päivänä satoi lunta. Nättiä toki, mutta melonta olisi ollut vielä riskialttiimpaa.
Kommentit