Olen kumikanoottimeloja. Niinpä minulle on suositeltu ainakin kolmesti luettavaksi Maarit Verrosen opusta Pieni kumikanottikirja.

1321296675_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tuumasta toimeen. Katsoin netistä, että kirjan voi lainata Espoon keskuksen kirjastosta. Jatkoin sieltä Nuuksioon Hakjärvelle. Tarkkailin tovin käpytikkaa, joka nakutteli keloa. Kauempana huusi palokärki. Ryhdyin pystyttämään telttaa.

1321296465_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pystyttäessä huomasin vastarannan laiturilla miehen kiikaroivan mitä olen tekemässä. Nousin seisomaan ja heilautin kädellä tervehdyksen. Mieheltä putosi kiikari vyötäisille, sitten hän kokosi itsensä, ryhtyi mukamas jostain uudesta asiasta kiinnostuneena kiikaroimaan toiseen suuntaan ja lopulta käveli pois.

Siitä päättelin, että hän omistaa tämän kalliotörmän, jonka päälle telttaa laittelin. Mutta päättelin myös, ettei hän tule minua pois häätämään. Kömmin telttaan lämpöiseen makuupussiin ja ryhdyin lukemaan.

1321296510_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Luettuasi tämän kirjan sinun on heti pakko saada oma kumikanootti", sanoo takakansi.

Hieno kirja.

Kirjailija kertoo kumikanoottiharrastuksestaan perusteellisemmin kuin minä tässä blogissa. Kuvia ei ole, mutta aiheiden kirjo on laaja:

  • Veneen varustus ja ominaisuudet.
  • Kiintymys veneeseen, jonka nimi on Hemmo.
  • Asenne, jolla vesillä liikutaan (kirjailija keskittyy Vantaanjokeen).
  • Vantaanjoen vesistön geologisia piirteitä, jääkauden vaikutuksia, asutushistoriaa, myöhempää kulttuurihistoriaa, joista lukee ja oppii mielellään.
  • Veneen ympäristövaikutukset ja miten ne lasketaan.
  • Eri roolit, joita meloja voi ottaa: valloittaja, tutkimusmatkailija, opintomatkaaja, romantikko, flanööri, taiteilija.
  • Hauskat kohtaamiset.

Ennen kaikkea kirja on hupsu. Siitä tulee hyvälle mielelle. Räjähdin nauramaan pari kertaa.

Esimerkki kirjailijan perusteellisuudesta: Sivulla 91 hän kertoo havainneensa, että kolmea puhelinyhtiön kartalla olevaa Keravanjoen siltaa ei enää ole. Niinpä hän selvittää kelle virheestä pitää ilmoittaa ja, löydettyään oikean firman, kertoo sähköpostittelustaan Mikan, Jennin ja Mikon kanssa, jotka korjaavat kartan. Seuraavana vuonna sillat on poistettu puhelinyhtiön kartalta.

Tämä huvittaa minua, sillä olen töissä samassa firmassa. Mika, Jenni ja Mikko ovat kollegoitani. Kävin tänään aamulla kirja kädessä Mikan juttusilla. Mutta hänelle asia oli jo perin tuttu ja sama kirja hänellä työpöydällä. Tietysti. Perusteellisuuttaan kirjailija oli lähettänyt yhden kappaleen Mikalle omistuskirjoituksella varustettuna. Hienoa!

Perusteellisessa kirjassa on toki lähdeluettelo. Katsotaanpa sivua 130.

1321296537_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hän on siis lukenut kirjoittamani artikkelin Meloja-lehdestä 4/2005.

Kiva juttu. Olen siis vähintään innoittanut häntä kumikanoottimelontaan. Nyt kun olen itse innoittuneena lukenut hänen kirjaa, mitä voimme tästä oppia?

Tällaisia meidän ihmisten kuuluu ollakin, yhtä aikaa hupsuja ja perusteellisia. Eikä perusteellisuutta pidä lopettaa silloin, kun työpaikan ovi suljetaan. Sitä kuuluu jatkaa myös harrasteissa. Kuulostaa aivan minulta.

Luettuani kirjan nukuin hyvin, välillä kuuntelin tuulen lepatusta, nukuin taas, heräsin, söin puuroa, keräsin teltan pois ja kävelin bussipysäkille. Päätin, että vien kirjan toimistoon ja näytän kollegoille. Sitten kirjoittaisin blogikirjoituksen, jossa kehuisin kirjaa ja lopettaisin jutun siihen, että kutsuisin kirjailijan Nuuksioon melomaan.

Eli tervetuloa Maarit Verronen. Ensi kesänä.