Kiiminkijoen retki sujui hyvin. Aurinkoinen sää, 4 päivää, 3 yötä laavuissa, 178 km.
Torstaina 28.5.2009 sää oli mahtava ja olo hyvä, kun olin ensin olin tehnyt lyhennetyn työpäivän, pakannut kaiken, ajanut paikallisbussilla Nallikarista Oulun bussiasemalle ja sieltä kohti Puolankaa, jossa kuski pysähtyi minua varten Kivarinjärven tien kohdalle, josta tallustin rinkka selässä ja kanoottikärry kädessä kilometrin järven rantaan, jossa kokosin kanootin ja loin katseeni järven yli, jonka toisella puolella Kiiminkijoki alkaa.
Aah.
Tätä on yksinretkeily. Kello oli lähtiessä iltaseitsemän. Meloin 2 tuntia päätyen liki 12 kilometrin jälkeen Kalliuskoskelle, joka oli turhan hankala laskettavaksi, joten raahasin kanootin ohi.
Samassa paikassa oli laavu, jossa vietin ensimmäisen yön.
Perjantaina heräsin itsestäni varhain ja lähdin melomaan ennen aamukuutta. Muutaman pienen kosken laskettuani vedessä oli jotain valkoista.
Vaahtoa. Mitä tämä on? Arvatenkin joku isä, joka on sanonut saunassa, että menkää lapset huuhdelkaa saippua ja sampoo joessa. Pelkkä esteettinen haitta? En tykkää. Minä kun käytän tätä vettä ruoanlaittoon. Kymmenen pistettä hänelle, joka keksii kuinka saadaan ihmiset kantamaan vesi saunaan ja kaatamaan siellä vettä päälleen. Tekisivät näin ainakin niissä joissa, jotka ovat koskiensuojelulailla suojellut kuten Kiiminkijoki -- niitä pitkin melojat kulkevat, koska ei ole voimaloita matkaa keskeyttämässä.
Kiiminkijoen erämaisuus rapisi silmissäni vähä vähältä. Mökkejä on paljon. Missään ei ole sellaista pätkää, että sivistys tuntuisi olevan kaukana, vaikkei mitään taajamia joen varrella ole. (Ei minulla mitään mökkiläisiä vastaan ole. Monen kanssa heilautettiin kättä, josta mökkiläinen herkeää huutelemaan, että mistä sitä ollaan tulossa ja minne menossa. Siihen vastaan lyhyesti ja jos mökkiläinen on itse melonut tai hänen poikansa/kaverinsa/äitinsä/joku muu on melonut tämän joen, kuulen sitten nekin tarinat. Jatkan kuitenkin aina pian.)
Parin tunnin kuluttua saavuin Kurimonkoskelle, jossa oli samanlainen epänormaali laavu, jossa olin viettänyt yön = kämppä, josta oli yksi kulma leikattu irti.
Kurimonkoski oli laskettavaksi hankala. Tutkin puoli tuntia eri vaihtoehtoja ja kun olin saanut päätettyä ja kanootin vesille, pyörsin vielä kerran päätökseni ja laskin ahdasta reittiä alla olevan vanhan myllynriekaleen vierestä.
Kun saavuin järviosuudelle melonnan luonne muuttui. Jos yläjuoksun kapealla joella virta oli auttanut ja meno leppoista, tähän se tyssäsi. Hirmuinen länsituuli, arviolta 15 m/s, puhalsi suoraan vastaan. Vauhti laski viideksi tunniksi alle 4 km/h eikä se ollut juhlaa vaan totista melan puristusta.
Tein metkan havainnon, ettei kannata meloa suoraan vastaan, jos näkee 3 metrin välein kaksi terävää aaltoa -- ensimmäisen näet ylittää, mutta toiseen lätsähtää ja vettä roiskuu. Parempi on kääntää kanootti hiukan sivuttain, jotta se mahtuu keinahtamaan aaltojen välin vettä myötäillen.
Alla olevasta GPS-paikantimen viivasta näkyy kuinka olen yrittänyt välttää tuulta kulkemalla järvien reunoja pitkin (kuvassa oikealta vasemmalle).
Päästyäni järviosuudelta pois, jatkoin vielä jokusen tunnin, kunnes sain 10 tuntia ja 47 km melontaa täyteen. Ilta päättyi Anttilan kylän laavuun.
Jos joku ei tiedä millainen on laavu, niin tämä on normaali laavu. Minä nukun aina pää ulospäin (sininen makuupussi markkeeraa nukkujaa), mutta tiedän toisia, jotka nukkuvat mieluummin pää laavun perällä. Poikittainkin voi nukkua, sellaisiakin löytyy. Mutta minä pidän siitä, että näen mitä ulkona tapahtuu. Pää on raikas ja valoisa, kun aamu koittaa.
Lauantaina heräsin itsestäni varhain. Melomaan pääsin klo 5:10. Päätin tehdä pitkän päivän. Kova vastatuuli haittasi jälleen melontaa. Joki oli leveämpi kuin alkumatkasta joten oli pakko ajatella millä puolella jokea meloo, jotta tuuli häiritsisi vähiten. Hyvästi siis leppoisa meno jokiosuuksillakin.
Tuuli oli todella poikkeuksellisen kova, tämän kuulin monta kertaa. Tämän mökkeilijän pihatuulimyllystä tuuli oli katkaissut kaksi siipeä.
Päivän mittan etenin ja laskin koskia. Sain ajatuksen virittää kameran melontaliiviin rinnan korkeudelle ja kuvata pari koskenlaskuvideota.
- Video 1 tässä (olen unohtanut mikä kylä tuo on)
- Video 2 tässä (käytössä punainen koskimelani eikä puumela -- puumelaa en koskissa käytä kun hajoaa kuitenkin jossain vaiheessa)
Noista on ääni jäänyt pois. Täytyy tutkia onko vika kamerassa. No joka tapauksessa nuo kosket ovat helppoja. Helppo koski on sellainen, että sen näkee laskukelpoiseksi tarvitsematta mennä maihin tarkistamaan.
Lauantaina meloin yhteensä 13 tuntia ja 69 kilometriä. Lopetin, kun löysin laavun, johon jäin yöksi. Jälleen nukuin hyvin, mikä onkin helppoa, koska hyttyset eivät ole vielä kehittyneet. Jos hyttysiä olisi, sitten vetäisin laavussa makuupussin päälle vielä pienen hyttysverkon, mutta ininä silti häiritsisi.
Sunnuntaina heräsin jälleen varhain. Vesille pääsin klo 5:40. Katsokaa alla olevaa kuvaa.
Aivan ihmeellistä. Tyyni vedenpinta. Ei tuulta!
Vihdoin oli mahdollista valita melontareittejä jossain muuallakin kuin joen tuulettomammalla puolella. Tästä onnenpotkauksesta ihmeissäni aloin etsiä kuvakulmia ja käytellä kameraa.
Seuraava kuva sisältää arvoituksen. Miten on mahdollista, että kuvajaisessa on pieni talo puiden välissä?
Pian tulin Koitelinkoskille, joka on paikallinen nähtävyys kesäkahviloineen.
Kuvan otin riippusillalta, jonne nousin katsomaan voisiko kosken laskea. Kuljin reilun 40 minuuttia koskea tutkien. Eri koskisaariin pääsi siltoja pitkin, sillä vesi virtasi useaa reittiä. Kiehtova paikka, jossa ihmiskäsi ei ole pilannut kosken autenttisuutta, vaan veden luomia reittejä on kunnioitettu ja sillat tehty sen mukaan.
Melojan kannalta tällainen koski vaatii eräänlaista labyrintinratkaisua. Jos yhtäällä on alla olevan kuvan kaltainen epäsäännöllisen kivien yli menevä kynnys...
... niin silloin tämä labyrintin haara johtaa seinään (koska siinä kaatuu 90% varmasti) ja on etsittävä toinen reitti.
Lopulta löysin laskukelpoisen reitin ja pääsin kosken läpi nostamatta kanoottia vedestä, joskin oli välillä mentävä aivan yllä kuvattujen kynnysten vieritse.
Kohti merta meloessa näkyi muutamia muitakin melojia, joita morjestin. Myös vahva vastatuuli virkosi jälleen. Ennenkokematon asia minulle oli meloa koskia niin lujaan vastatuuleen, että jos ei melo, menee koskea ylöspäin (ne olivat tosin hitaita ja helppoja koskia). Joen levennyttyä 500-metriseksi sivutuulikin teki omat metkunsa ja painoi kanoottia rantaan. Ei se herkkua ollut, mutta esteettinen silmäni näki viimeisen 5 km aikana paljon kaunista leveää koskea, joka ilman tuulta olisi ollut suurta juhlaa ja suurjoen ihanaa tuntua.
Niin sunnuntaina meloin 50 km täyteen ja lopetin Haukiputaalle. Pakkasin kanootin ja vedin pysäkille, josta Oulun paikallislinja vei Ouluun, josta kävelin viimeiset 3,5 km Nallikarin leirintäalueelle, suihkuun, kauppaan, syömään, nukkumaan.
Kiva reissu, vaikka vastatuuli koetteli.
Ai niin. Sunnuntaina illalla tapasin kauppareissulla kaksi makuupolkupyöräilijää, joita ryhdyin jututtamaan. Pitkän jutustelun aikana paljastui, että toinen heistä on Avokanoottiyhdistyksen jäsen kuten minäkin. Aika sattuma. Vaihdettiin yhteystietoja.
Tänään on jo maanantai ja tein työpäivän. Tänne tuli joukko saksalaisia melojia kohteena Oulankajoki ja Ivalojoki. Kerroin heille kokemuksiani.
Päivitys (2.6.2009): Mainitsen vielä, että hallitsevimpina lintujen ääninä Kiiminkijoella (perinteisten peippojen ym. lisäksi) olivat punavarpunen ja pikkukuovi. Kuoveja ja pikkukuoveja myös näin monia. Hienoja lintuja. Mutta kaikkein kummastuttavin juttu oli sunnuntaina taivaalla näkemäni nelja kattohaikaraa. Ainakin olivat aivan kuin katttohaikaroita liitelemässä korkealla kierrellen 5 minuutin ajan, kunnes katosivat pohjoiseen. Kumma juttu tämä on siksi, ettei kattohaikaroita pitäisi olla täällä. Mitä muuta ne voisivat olla?
Briefly in English. The text describes my experience in canoeing the Kiiminki river. The photos tell only one part of the story. Feel free to ask me details, if you find this page by accident and want to go there canoeing. Though I must say that if you search a river with real wilderness, go to Lapland (the Ivalojoki river is a good start).
Kommentit