Tulin 10.1.2012 Pucon-nimiseen kaupunkiin patikoidakseni osan Villarrica-vaellusreitistä, joka on nimetty maisemaa hallitsevan lumihuippuisen Villarrica-tulivuoren mukaan. Vuori näkyy kaupunkiin näin.
Harmi vain en hoksannut aiemmin tulla Puconiin, sillä sen ympärillä on useitakin vuoristopatikointikohteita. Pucon itse on pieni kaupunki, joka elää turismista vähän kuin Queenstown Uuden Seelannin eteläsaarella.
Majoittauduin Paradise Puconiin, yhteen monista pienistä hostelleista. Ajatus oli nukkua yksi yö, lähteä aamulla patikointireitin alkuun. Henkilökunta tietää mitä turistit aikovat. Kyytejä ei tarvinnut enempää järjestellä kuin mennä mukaan, sillä jokaisena kirkkaana päivänä Villarrican hiihtokeskukselle (patikoitireitin alkuun) kuljetetaan satakunta turistia ja enemmänkin.
Kello 8:00. Melko viileää, ehkä +10 astetta. Turistien haaveena on valloittaa lumihuippuinen vuori ja kurkistaa kraateriin (siellä on kuulemma laavajärvi). He maksavat siitä 80 euroa, saavat päiväksi käyttöönsä kiipeilijän varusteet ja oppaan, joka opettaa kaiken tarpeellisen.
Itse en huipulle pyrkinyt. Patikointireitille lähtee harvempi, ehkä kymmenesosa. Omassa kuljetuksessa olin ainoa patikoija.
Reitti on maastossa melko hyvin ohjeistettu. Kylteissä olevat kilometrimäärät eivät tosin pidä paikkaansa. Käytinkin varsinaisena oppaana Andien patikointiopasta (sorry, ei ole antaa linkkiä, minulla on vain nippu kopiopaperia), jossa tämä reitti on kuvattu alusta loppuun.
Reitti lähtee Villarrica-vuoren pohjoispuolelta, kiertää sen kellon suuntaan ensin kohti länttä, edelleen etelään, kääntyäkseen lopulta itään, kunnes tullaan toiselle tulivuorelle (Quetrupillan), joka myös kierretään.
Ensikosketus Chilen lumeen.
Aurinko nousi ylemmäs. Muutaman tunnin kuluttua Villarrican huipulle ilmestyi pilviä. Kuulin jälkikäteen, että kukaan turisti ei ollut päässyt huipulle. Huiputusta ei tehdä pilvessä.
Alussa on otettava tarpeeksi juotavaa, koska ensimmäiseen vesipaikkaan on vähintään 3 tuntia. Tämä paikka se ei ole, sillä vesi on tuhkanharmaata.
Maasto on tummanharmaata laavakiveä, kunnes tullaan metsään.
Reitti kulki metsässä jatkuvasti alamäkeen ja huolestuin. Vertailin GPS-jälkeä saatavilla oleviin karttoihin, jotka eivät tosin olleet hyviä, koska maastokarttaa en ollut ostanut. Päättelin, että polku on väärä ja palasin ylös etsien kohtaa, jossa haksahdin.
Löysin toisen polkuehdokkaan ja jatkoin rinnettä ylös. Alhaalla näin jälkeeni tulleita patikoijia, jotka menivät sitä reittiä, johon olin itsekin alunperin mennyt.
Joko arvaatte? Pahkapäisenä jatkoin rinnettä ylös. Välillä jouduin punnertamaan 1,5-metrisen kiviesteen yli, kun ei parempaa reittiä ollut. Lopulta päädyin kohtaan, jossa en päässyt mihinkään. Kyllä vain. Oli tunnustettava, että olin sortunut ylijärkeilyyn. Tunnin harhalenkki. Palasin alkuperäiselle polulle, jatkoin alamäkeen kilometrin verran ja saavutin seitsemän israelilaispatikoijaa juomapaikalla.
Raikasta kylmää vettä. Nam. Israelilaiset lähtivät, kun jäin tekemään ateriaa. Katselin tulivuorta, jonka yltä pilvet olivat kaikonneet.
Pian puolestani ohitin israelilaiset, jotka olivat aterioimassa, ja sitten tämän kuumuudessa pullistuneen kuolleen hevosen. Tarina ei kerro miksi näin tapahtui, mutta haju oli paha.
Villarrican kierto kulkee periaatteessa samalla korkeuskäyrällä. Silti korkeusmetrejä kertyy, kun vuorottain laskeudutaan kuivaan joenuomaan ja noustaan ylös. Välistä lasku ja nousu voivat olla liki 100 metriä.
Välillä taas pujahdetaan metsään. Metsälampi. Tätä en odottanut täällä. Tuli Nuuksio mieleen.
Villarrica on purkautunut viimeksi 1964 ja 1971. Uutta rajua purkausta odotetaan, koska se on "myöhässä aikataulusta". Lukuisat laavakentän ylitykset kertovat menneiden purkausten tarinaa. Hauskoja muotoja esiintyy.
Pullapitko.
Koristeltu kaari.
Korvasieni.
Rypytettyä kangasta itsenäisyyspäivän vastaanotolla.
Puolenkin kilometrin laavakentän ylitys on suunnistuksellisesti hankala juttu, koska edellisten patikoijien jälki ei painu poluksi kovaan alustaan. On seurattava muita merkkejä kuten kivikasoja, joita reitin ylläpitäjät ovat jättäneet.
Selvä tapaus, tuosta välistä kuuluu mennä!
Villarrica hallitsee maastoa pitkälle iltapäivään.
Itään päin jatkuessaan reitti loittoaa vuoresta ja maasto muuttuu.
Jos kuljetaan pieneksi jauhautuneella laavahiekalla, reitti on reunustettu isommilla laavakivillä.
Maaston muodot pyöristyvät.
Tulee mieleen Suomen Lappi.
Eräs yksityiskohta.
Lopulta 10 tunnin patikoinnin jälkeen saavun Estero Aihuelle (estero = puro), johon laitan vihreän telttani muiden joukkoon (sveitsiläisiä, saksalaisia, lisää israelilaisia).
Raskas päivä. Jos olisi ollut aikaa enemmän, ei olisi tarvinnut jatkaa näin pitkälle, sillä tätä ennenkin oli kaksi hyvää leiripaikkaa. Olin kuitenkin budjetoinut tälle vaellukselle vain 2 päivää eikä ollut mahdollista lepäillä.
Heräsin 12.1.2012 kello 4:30. Aamiaistettuani lähdin liikkeelle klo 6:10.
Jänniä puita.
Kyseessä on monkey puzzle tree, jota kasvaa vain Chilen keskiosissa. Pienempänä puu näyttää tältä.
Suurempana sen runko näyttää tältä.
Käpy on pehmeä ja menee rikki puristamalla. Maassa on paljon puolikkaita. Linnut kai avaavat kävyt ja syövät sisuksen.
Isomman joen ylitys (Pichillaneahue).
Sitten reitti yhtyy metsäautotiehen ja jatkuu tylsempänä. Avaria näkymiä ei enää ole. Kuljetaan metsässä laakson pohjalla. Mitenkähän auto tuon sillan ylittää?
Conafin (corporacion nacional forestal) metsänvartioiden talo.
Ja sitten minua harmittaa. Reitti on ollut tähän asti upea, mutta en voi jatkaa sen toista osaa, joka kiertäisi Quetrupillanin tulivuoren. Siihen tarvitaan 2 päivää lisää.
Jatkan alemmas ja päätän reitin uimalla Termas Palguinin kuumissa lähteissä. Ilma +30 astetta, vesi +40 astetta.
Reitti Google Earthissa. Näkymä lännestä. Lähtö vasemmalta.
Reitin loppuosa. Näkymä idästä.
Retken lopetus ei sujunut suunnitelmien mukaan. Paradise Puconin uusseelantilaisen oppaan Davidin piti tulla hakemaan kello 13 Termas Palguinin kuumilta lähteiltä. Odotettuani 25 minuuttia soitatin itselleni taksin ja palasin hostellille. David oli yhtä aikaa nolo ja iloinen nähdessään minut.
Tässä kohtaa on syytä pohtia onko Chile sellainen eteläamerikkailainen mañana-maa kuin esim. Venezuela tai Brasilia, jossa suunnitelmista, joita ei ole rahalla etukäteen sinetöity, on lupa puolin ja toisin vapautua toiselle ilmoittamatta? Näinhän näyttäisi tämän tapauksen perusteella olevan. En kuitenkaan usko siihen, vaan pidän tätä poikkeuksena. Kaikkien muiden kokemusten perusteella Chile on varsin helppo maa turistille. Suunnitelmia voi tehdä ja ne toteutuvat valtaosin kuten on etukäteen toisen osapuolen kanssa sovittu.
Minulla oli kiire jatkobussiin. Ehdin kuin ehdinkin, kun David lähti "paikkaamaan noloa virhettään" ja auttoi lippujen ostamisessa (varsinkin lippu Chilestä Argentiinaan oli byrokraattisen hankala). Matka jatkui Osornoon, jossa olin yön ja sitten seuraavana aamuna kohti Argentiinaa ja Barilochea. Siitä lisää myöhemmin.
Kommentit