Ensin linkki tulivuoriretkiin (jos muu ei kiinnosta).

Millainen on Indonesia? Turvallinen ja huoleton verrattuna vaikkapa Intiaan -- varsinkin Ubud Balilla, jonka ympäristöön eniten tutustuin. Kertaakaan ei tuntunut turvattomalta eikä yritetty varastaa mitään, mutta yhden turistin muistan sanoneen, että häneltä vietiin halvat flipflop-sandaalit laivamatkan aikana. Hintojen vedätystä ylös on, mutta if they cheat, it's still cheap sanoi saksalaispariskunta Jaavalla ja pitää paikkansa.

Mistä indonesialaisten kanssa rupatellaan? Jos lasketaan pois taksikuljettajien huudot kaduilla, moottoripyöräkyydin tarjoajat ja muut, jotka haluavat myydä jotain (balilaista hierontaa, ravintolaruokaa, vaatteita, käsitöitä, pienoispatsaita, koruja, jne), kysymysten järjestys on: Mistä olet kotoisin? Matkustatko yksin? Oletko naimisissa? Kun vastaan näihin Suomesta-kyllä-ei, kysytään (ja kysyjä voi olla esim. 25-vuotias nainen, joka on huomannut, että odotan kuljetusta johonkin) onko sinulla tyttöystävä, oletko single? Jaavalla pari kertaa suositeltiin, että ottaisin intialaisen vaimon. Ubudin hostellissa lomaileva sumatralaisperheen isä sanoi, että heidän tytärkin on single, ja kutsuivat hänet näytille (sitten naurettiin yhdessä sille tuiki mahdottomalle jatkoajatukselle, jota kukaan ei lausunut ääneen mutta joka kaikkien mielessä oli).

Puhutko indonesiaa? Tätäkin usein kysytään, jolloin vastaan kaikki tuntemani sanat: trimakasi - sama sama - hati hati - nasi goreng. Välitön seuraus on nauru, sillä olen sanonut jotakuinkin: kiitos - ole hyvä - huomio - lihapullat!

Pärjääkö suomalainen Indonesiassa? Mukavuuksista täytyy vähän tinkiä. Ulkona tulee hiki, hanasta ei voi juoda, paikallinen vessapaperi on heppoista ja sadekaudella sataa joka päivä tunnin rankasti tai enemmän (ei ennen klo 10).

1294811577_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Syrjäisemmissä luonnonpuistoissa suihku on kylmää vettä altaasta kauhalla, vessa on indonesialaiseen tapaan reikä lattiassa, paperi puuttuu ja siksi vesipyyhitään. Ruoka on maukasta. Ainoa pieni vatsaongelma oli Baluranin luonnonpuistossa Jaavalla, jossa ankea ruoka oli nuudelipurkki ja kuumaa vettä päälle -- pannu haettiin takahuoneesta, vettä ei ehkä ollut keitetty tarpeeksi pitkään?

Ubudissa asuin melkein puolet ajasta, 14 päivää, Brata homestayssa. Mukava henkilökunta. Minulla oli pitkään naapurina englantilainen Claire, jonka kanssa vaihdettiin hyvät huomenet ja kuulumiset. Oli kodikas olo.

Miten Indonesian systeemi toimii? Hyvin. Matkatoimistoon maksetut kuljetukset kaupungista toiseen hakevat ilmoitetusta majapaikasta ja tulevat jos eivät ihan ajallaan niin kuitenkin puolen tunnin sisällä -- lähtöaikoja on näet mahdotonta sopia tarkasti, kun Suomen tilataksia vastaava ajopeli (indonesialaiset sanovat bemo) kiertää monta hostellia paikallisasukkaita ja turisteja keräämässä. Koskaan ei voi tietää miltä bemo näyttää. Sen tunnistaa siitä, että joku hyppää autosta ulos ja kysyy onko sinulla matkalippua. Kun Lovinassa jo hiukan hermostuin odotettuani kyytiä yli puoli tuntia, minulle kuljetuksen myynyt hostellin esimies odotti kanssani kadulla, kunnes kyyti tuli. Ystävällistä ja avualiasta, kiitos siitä.

Ainoa poikkeus hyvään systeemiin oli kovan merenkäynnin takia peruuntunut pikalaivamatka Lombokille (jolloin vaihdoin hitaaseen laivaan), josta en saanut rahoja takaisin (25 euroa). Suomessa lipun myynyt matkatoimisto hyvittäisi matkan, mutta Balilla näin ei tapahdu. Minun olisi kuulemma pitänyt matkustaa sama matka myöhemmin tai joka tapauksessa asioida suoraan laivayhtiön kanssa, mutta se ei ollut mahdollista (en ryhtynyt riitaisaksi, olihan kyseessä toiseksi viimeinen päivä).

Mikä on tulivuoriretkien ja ostettujen opaspalveluiden laatu? Hyvä. Lombokilla John the Rinjanimaster (tällä nimellä hänet tunnetaan, käyntikortti ei kerro enempää) kertoi, että heillä on ollut kouluttajat Uudesta Seelannista ja näin oletan olevan muuallakin -- niin standardimaisia käytännöt ovat.

Retkistandardiin kuuluu etukäteismaksu matkatoimistoon (toimiston edessä kyltissä lukee sunrise trekking ja vuoren nimi, 25-50 euroa henki tai tuplahinta, jos olet yksin), sovittu hakuaika hostellilta aamuyöllä, oppaan tuleminen kyytiin kohdevuoren lähikylästä, aamiainen joko ennen patikointia kahvilassa tai oppaan järjestämänä patikoinnin aikana. Aamiaiseen kuuluu kahvilassa järjestettynä kahvi tai tee sekä paahtoleipää tai banaanipannukakku. Patikoinnin aikana järjestetty aamiainen voi olla pahviin ja/tai banaanipuun lehteen kääräisty kylmä maukas riisiateria (mukana kanaa, kananmuna, pala kurkkua) tai balilainen aamiaismassa (kurpitsaa, riisijauhoa, kookosmaitoa, palmuöljyä), mutta yleisemmin muutama banaani, paikallista pullaa ja keksejä sekä juotavaksi vettä tai korkeammilla vuorilla termoksesta sekoitettua teetä tai kahvia. Itse on järkevää kantaa jotain naposteltavaa (pähkinöitä) ja 1-2 litraa vettä (yli 1000 metrin nousuissa vähintään 2 litraa).

Mitä retkivarusteita Indonesiaan? Ei tarvita omaa retkikeitintä, ei omia kattiloita eikä astiasarjaa (ne kannoin Suomesta turhaan). Teltan ja makuupussin voi jättää kotiin, koska tulivuoriretki on lyhyt: ylös aamuyöllä, tunti ylhäällä, auringonnousun jälkeen alas. Ainoat yönyliretket ovat Rinjanilla (ja kuulemma myös jossain Sumatralla?), jossa teltan ja makuupussin saa lainaksi lisäkuluitta. Tarpeellisia varusteita ovat otsa- ja/tai taskulamppu aamuyön patikointiin (lainalamppuja ei aina tarjolla), lämmin retkitakki (tarpeen vuoren huipulla auringonnousua odotellessa, lämpötila ei tosin 3000 metrissäkään laske alle 10 asteen), ja sadekaudella sadetakki. Eivät välttämättömiä mutta hyödyllisiä välineitä ovat puukko, GPS-paikannin, vedenpitävä 20-30 litran säkki, jotta vaatteet ja arvotavarat eivät kastu. Vaelluskenkiä käyttivät harvat enkä itsekään ottanut niitä mukaan, mikä oli järkevä päätös. Käytin Goretex-vaelluslenkkikenkiä. Ne toki kastuivat sisältä sateella, joten hyviin sukkiin kannattaa panostaa. Eikä kannata unohtaa rullaa suomalaista vessapaperia.

Mitä retkeilypalveluja vuorilla on? Yleensä ei muuta kuin polku ylös ja sama polku alas. Suositulla Baturilla on ylhäällä kahvila. Vessoja ei ole paitsi (muistaakseni) Baturilla ja se, jonka kuvasin Rinjanin kraaterin reunalla. Jos tulee hätä, on käytävä pusikossa. Näin oli myös Rinjanilla Camp II:ssa ja III:ssa, mikä kuulostaa hämmästyttävältä, koska paikoissa leiriydytään usein.

Kunnioittavatko indonesialaiset luontoa? Huonolta näyttää. Kun näin Rinjanin Camp III:ssa värikkään linnun, opas Jaman sanoi, että olen onnekas, kun näen sen. Se on harvinainen metsäkanalintu, siitä saa 100 euroa vastaavan hinnan. Miten niin saa? No sen voi ottaa kiinni ja myydä kylässä. Kuka sen ostaa, tehdäänkö siitä ruokaa? Ei vaan lintu laitetaan häkkiin. Niinpä. Monessa paikassa olen katsellut lintuja häkeissä ja se on surkea näky. Kun muuta virikettä ei ole, lintu hyppelee levottomana häkin puolelta toiselle kuin, hmm, häkkilintu.

1295543233_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vuorilla on paljon kylttejä, joissa kehotetaan viemään roskat pois, mutta näin ei tapahdu vaan ne jäävät epävirallisille roskapaikoille, jossa makakit levittelevät niitä edelleen. Rinjanilla ja Caturilla olen melkein nähnyt "black monkeyn", joka on harvinaistunut (opas on tunnistanut otuksen kaukaa puussa). Kyläläiset ampuvat niitä huvikseen.

Jotkut oppaat ymmärtävät luonnonsuojelun tärkeyden ja häpeävät maanmiestensä piittaamattomuutta. Näin ilmaisi itseään mm. Caturin mainio retkiopas Ram alistuneena.

Menisinkö uudestaan? Hyvin siellä pärjäsin, mutta maa on liian kuuma minulle. Vain vuorilla on miellyttävän viileää. Hieno reissu kuitenkin, kannatti mennä.