Ei ole pysyvyyttä, jota aiemmilla talvireissuilla on ollut, jolloin olen asunut pitkään samassa paikassa, esim. Kaohsiung (Taiwan), Dunedin (Uusi Seelanti), Ubud (Indonesia). Kun on ollut pysyvä "koti", olen tutustunut paikalliseen elämään ja voinut tehdä pikkuretkiä isomman retken sisällä.

Alituinen matkustaminen merkitsee, että mielessä ovat aikataulut. Päivän satunnaisiset ilmiöt ja kohtaamiset eivät sykähdytä vaan ovat milteipä haitta aikataulutetulle elämälle.

Sitten on pieniä ikäviä puolia kuten se, ettei löydä fiksua retkiruokaa. Argentiina varsinkin on hankala. Täällä Chilessä on ihan kohtuullisia säilykkeitä, esim. kanasäilykkeen voi kaataa sellaisenaan nuudelien joukkoon. Chilen tomaatit ovat maukkaita -- en vain ole ottanut tavaksi kantaa niitä maastoon.

No oli miten oli, tänään olen Puerto Natalesissa jumissa (Puerto Natales on keskeinen välisatama Etelä-Amerikan länsirannikkoa kulkeville laivoille). Tarkoitus oli lähteä jo tänään bussilla kohti Ushuaiaa, mutta bussi oli täynnä ja pääsen liikkeelle vasta huomenna. Kiertelin äsken rannalla.

Vene.

Yksityiskohta.

Naisen kenkä.

Hylätty valokuva, äiti suukottaa lasta.

Lelupyssy.

Hevosen leukaluu.

Ketjut.

Kaksi hylättyä venettä.

Kunnostettuja laivoja/veneitä.

Koppura kissamuumio.

Janne, joka toivottaa rauhallista tammikuun loppua Suomeen.

Tarinoita täällä olisi. Olen vain valinnut väärän tavan matkustaa, jotta voisin paremmin ymmärtää niitä.