Tämä artikkeli "Vaskojokea alas" on osa kolmen kirjoituksen sarjaa: Repojoki-Vaskojoki-suunnitelma, Repojoen nousu, Vaskojokea alas.

* * * * *

Keskiviikkona 8.6.2011 alkoi laskeutuminen Hotelliharjulta Vaskojoelle ja kohti Vaskolompolon autiotupaa, johon aioimme yöksi.

7699738924_319418284f_z.jpg

Paljon oli kokemuksia edessä. Lämmin keli. Jälleen pienten järvien ylittelyä ja taluttelua.

7699738726_e82d88d294.jpg

Lampien välillä kantamista. Reppu selkään ja melan avulla kaksi nyyttiä kainaloihin. Sitten takaisin kanoottia hakemaan. (Tuomas veti kanoottiaan maastossa osittain kahden pyörän päällä, mutta siitä ei ole kuvaa.)

7699738376_92ef35a182.jpg

Tätä jatkui kaksi tuntia, 2 km, kunnes saavuimme vihdoin Vaskojoelle.

7699738154_fd6342ce8d.jpg

Vaskojoki. Pieni mutkitteleva liru suon povessa. Syvyys yksi metri. Leveys välillä metri, välillä 20 cm, jolloin kanootti on kiskottava yli.

7699737942_24767bb896.jpg

Leveän kaksikon paino on lastissa 90 kg. Tuomaksen yksikkö on kapea ja lastissa 50 kg. On siinä eroa. Tuomas "hiihtelee" kevyesti siitä, mistä minä ja Mika olimme vasta kiskoneet läpi.

7699737750_5100e221bb.jpg

Kerron jutun, jonka tajusin vasta jälkikäteen. Tuomasta oli ennen reissua ja reissun alkupuolella askarruttanut millä lailla johdan tätä kolmen hengen retkikuntaa -- ainakin päätellen kysymysten moninaisuudesta koskien tätä seikkaa. Miten meidän ihmissuhdedynamiikka toimii?

En tajunnut utelun perimmäistä syytä. Yritin selittää, etten kokenut johtavani tätä retkeä, kun päämäärä nähdä Lemmenjoen kansallispuiston perukat oli yhteinen ja jaettu. Jokainen tekee oman osansa, se riittäisi.

Minä ja Mika olemme retkeilleet Lapissa vuosia tällä lailla. Välillä kiistelemme, jos olemme eri mieltä siitä miten edetään. Kumpi päättää, se vaihtelee, siitä ei pidetä kirjaa ja jos päätös on ollut huono tai peräti väärä, ei haittaa, siitäkään ei pidetä kirjaa, vaan muutetaan taktiikkaa ja jatketaan, kunhan mennään eteenpäin.

Lapin melonnan ensikertalaisena Tuomas kertoi monista Helsingin melontaseurojen retkistä. Ne ovat johdettuja retkiä ja pakko kai on ollakin, koska mukana on eritasoisia melojia. Retkellä johtaja tekee aikataulun ja päättää mihin mennään. Suunnitelmaa voidaan kyllä säätää reissun aikana, mutta naruja pitelee aina johtaja.

Jotain tapahtui tuolla Vaskojoen yläjuoksulla, jossa hiki virtasi.

Me kaksi vanhaa individuaalia kiistelimme hiki päässä miten jumissa täydessä lastissa olevaa kanoottia parhaiten liikutellaan puoli metriä leveässä uomassa. Ei ole tärkeää millä kannalla kukakin oli. Oleellista on, että Tuomas tuli väliin, heitti pari säkkiä kanootistamme selkäänsä ja kantoi ne 100 metriä eteenpäin. Kanoottimme keveni, pääsimme taas eteenpäin.

Loistojuttu. Pulma oli ratkennut. Tästä lähtien reissua teki kolme individuaalia eikä kaksi.

Pitkän suotaipaleen jälkeen saavuimme seuraavalle järvelle, jonka jälkeen alkoi kivinen laskuoja. Tuomas keveämpänä oli satakunta metriä edellä, kun minä ja Mika nostelimme raskasta laivaamme kivien yli.

Kyllästyin. Tein laskelman, että tätä vauhtia kestää 4-5 tuntia, kunnes olemme Vaskolompolon autiotuvalla. Helpompi olisi kantaa kaikki selässä, sillä tuvalle on linnuntietä vain puolitoista kilometriä. Mika antoi periksi ja kävi kertomassa Tuomakselle, joka päätti jatkaa jokea pitkin.

Pakkasin rinkan täyteen ja heitin selkään. Toisen repun kiinnitin vatsapuolelle. Yhteensä 35 kg. Mika pakkasi kevyemmin. Näin vaelsimme vaivaiskoivujen ja mäntyjen täyttämän metsän läpi Vaskolompolon autiotuvalle ja hämmästyimme suuresti, sillä tuvan edessä oli paljon varusteita, kuivapukujakin, muttei ainoatakaan ihmistä. Uteliaisuus heräsi. Katsoimme tupaan, jossa oli lavereilla viisi makuupussia rinnakkain muttei ihmisiä. Rannalla oli samanlaisia Grabnerin kumikanootteja, jollainen itsellänikin oli. Kenen nämä ovat? Kuka näillä meloo?

Juuri kun olimme lähdössä hakemaan kanoottia, joka oli jäänyt joen varteen, huomasimme Tuomaksen saapuvan laskujokea Vaskolompolon järven toiselta puolen -- paljon aikaisemmin kuin oletin. Tervehdimme kuin eksyksissä toisistamme olleet ystävät. Tuomas jäi tupaan odottamaan sekä meitä takaisin että muita "kadonneita" melojia.

7699737580_320dc1e80a_z.jpg

Kanootin haku sujui ongelmitta. Purin sen maastossa keräksi, pakkasin isoon varustesäkkiin ja heitin selkään. Mika kantoi meloja ja muuta pientä. Alkoi sataa. Kun palasimme Vaskolompoloon, Tuomas oli tehnyt ruoan, johon kävimme käsiksi. Paikalle ei ollut vieläkään ilmaantunut muita.

Tuomas oli ajankuluksi selannut tuvan päiväkirjan läpi ja etsinyt sieltä mainintoja muista melojista. Niitä ei ollut kuin yksi: 3 vuotta sitten olivat Milko Warinowski ja Timo Vainionpää nousseet Repojoen ylös samoin kuin me. Tuttuja kavereita Avokanoottiyhdistyksestä. Olin näet ollut Milkoon yhteydessä ennen tätä retkeä kysyäkseni yksityiskohtia. (Eipä päiväkirjassa muutenkaan ollut paljon merkintöjä, ehkä 1-2 per kuukausi.)

Kello ei ollut vielä paljon, joten uimme Vaskolompolon virvoittavassa vedessä ja pystytimme kodan. Itse olin jo tässä vaiheessa päättänyt jäädä tupaan nukkumaan, jotta tapaisin nuo omituiset olennot, jos he vaikka ilmaantuisivat yöllä tupaan.

Kun olin illalla pumppaamassa kanoottiani jälleen täyteen iskuun, mäen takaa alkoi kuulua pulinaa. Joukko patikoijia saapuu rinkat selässä. Päivää. Hello. Speak English?

Kyseessä oli kuusi saksalaista, kolme pariskuntaa, jotka olivat suurella kanoottiseikkailulla Suomen Lapissa. Pohjois-Euroopan suurin erämaa, he hehkuttivat. Kysyin mitä kautta he tänne tulivat? Reitti ja etenemistapa oli ollut sama kuin meillä alkuperäinen suunnitelma. He olivat lähteneet puoli päivää jälkeemme ja nousseet Repojoen miltei yhtä vauhdikkaasti. Sitten he olivat kantaneet kanootit ja osan ruoista Repovaaran yli ja tulleet viime yöksi tänne. Tänään he hakivat loput tavarat ja aikoivat nukkua toisen yön Vaskolompolossa.

Saksalaisista kokenein kertoi menneensä tämän reitin jo 2 kertaa: vuonna 1991 ja 2001. Muita Lapin jokia hän ei ole melonut. Mutta miksi juuri tämä reitti ja mistä hän tiesi tulla tänne 1991? Inspiraatio tuli joltakulta vanhemmalta saksalaiselta, nyt jo kuolleelta, joka tunsi reitin ja oli mukana 1991. Pohjois-Euroopan suuri erämaa, siinä syytä kerrakseen.

Vetäydyimme pian yöpuulle ja minä hyväunisena tupaan saksalaisten vielä laitellessa iltaruokaa.

Torstaina 9.6.2011 heräsimme varhain. Saksalaisten yhä nukkuessa kirjoitin tuvan päiväkirjaan pienen merkinnän tervehdykseksi tuleville Repojoen nousijoille. Pakkasimme kanootit ja aloimme laskeutua Vaskojokea.

7699737428_5a92a32bec.jpg

Joki oli nyt 2 metriä leveä, siis kelpo melottava. Mutkittelevia suotaipaleita pitkin pääsimme seuraavaan järveen, josta seuraaville suotaipaleille. Jos välissä oli pieniä koskia, niissä ei vesi riittänyt, vaan kanoottia oli auteltava rannalta tai ainakin toisen hypättävä kanootista pois, kun toinen laski kosken.

Vähitellen yhä useammat pienet purot liittyivät Vaskojokeen. Vesi lisääntyi ja kosketkin sujuivat entistä sutjakammin. Kun olimme meloneet 8 km, pysähdyimme aterioimaan ja tarkastelemaan kallioseinämien välistä virtaavaa koskea.

7699737276_cd01c9c672.jpg

Suurivetisempänä alkukesänä tämä olisi ahdas ja vaikea, mutta nyt kohtuullisella virralla mukava välipala. Kuvasin, kun Tuomas laskee tämän kosken alkupään leikittelevän kevyesti.

Siihen on vissi syy, että tämä retki tehtiin heti kesäkuun alussa. Jos Vaskojoen laskee heinä- tai elokuussa, vesi ei riittäisi, tätäkään koskea ei voisi laskea ja aikaa retkeen kuluisi paljon enemmän.

Eikä tämäkään vesi aina riittänyt. Minulla ja Mikalla oli kaksikossa se pulma, että painomme oli varusteineen miehistöineen 270 kg (Tuomas 120 kg). Laitan vertailuksi Mikan ja minun koskenlaskua Tuomaksen kuvaamana (päivää myöhemmin veden jo lisäännyttyä).

Havaitsetteko eron? Siinä kun Tuomas liitelee koskessa kuin keijukainen, me joudumme survomaan kosken läpi tarkalleen siitä missä vesi riittää.

Kannattaako Vaskojoelle mennä? Onko se hieno joki?

On se hieno. Koskien määrää en laskenut, mutta jos sanon niitä olevan melkein sata, en liioittele. Suurin osa on sellaisia, jotka havaitsee koskenniskalla helpoiksi ykkösiksi ja antaa mennä läpi pysähtymättä. Neljäsosa on vaativampia kakkosia eli kivisiä koskia, joissa joutuu pujottelemaan. Nekin laskimme tarkistamatta eikä Vaskojoessa voi järkevällä aikataululla muuten toimiakaan, sillä jos kaikki puoli kilometriä pitkät kosket tarkistaisi alusta loppuun, aikaa kuluisi todella paljon.

Sitten on noin 5 kpl haastavampia koskia, jossa pauhu alhaalta kuuluu kovempana koskenniskalle ja jossa on 30 cm tai korkeampia kynnyksiä, jolloin kosken koko muotoa ei koskenniskalta näe, vaan vedessä on "epäjatkuvuuskohta". Silloin pysähdyimme ja tarkistimme kosken ennen laskua (yllä kuvattu koski, jossa minä ja Mika laskemme, oli tällainen).

Kaksi kertaa emme koskea tarkistaessamme löytäneet sellaista reittiä, josta olisimme päässeet kaksikkona läpi. Silloin laskin kaksikon alas yksin takapenkillä istuen kuten alla olevassa kuvassa.

7699736960_e752ba1ceb.jpg

Kuvan tulkintaa: Yritän epätoivoisesti nojata vasemmalle ja kammeta melalla keulan enemmän vasemmalle. Takapenkillä istuen se on välistä vaikeaa, kun keula ei kiltisti tottele.

Kumikanooteilla on muutamia etuja koskenlaskussa verrattuna normikanootteihin. Jos mokaamme ja laskemme kivelle tai liian kapeasta kivien raosta, rangaistus ei ole kanootin täyttyminen vedellä saati kaatuminen, vaan hetkeksi jumiin jääminen (nopeasti virtaavat kosket ovat eri juttu, mutta Vaskojoen kosket eivät olleet tällä vedellä sellaisia). Voimme myös huoletta ohjata kumikanootin tahallaan matalampaan veteen kiville, jos havaitsemme yht'äkkiä, että edessä oleva koski muuttuu vaarallisemmaksi ja on tehtävä etukäteistarkistus.

Ylipäänsä Vaskojoen kosket vaativat sujuvaa vedenluku- ja koskenlaskutaitoa. Tilanteet on nähtävä ennakkoon 30-50 metriä eteenpäin eikä vain seuraavan kiven väistöä ja ohitusta. Yhtenäisiltä näyttävien kivivallien mikrovälejä on osattava lennosta hyödyntää ja osua oikeasta kohdasta 10 cm tarkkuudella. Vaikka Tuomaksen menopeli oli kevyempi, muutamia kertoja hän jäi koskeen kiinni, kun minä ja Mika olimme jo selvinneet alas kaksikossa (mutta toisinaan kävi myös toisinpäin: minä ja Mika jäimme kiinni, kun Tuomas sujahti vierestä ohi).

Takaisin päätarinaan. Meloimme torstaina 21 km ja pystytimme leirin kauniiseen paikkaan kosken viereen.

7699737106_ca43dce4f0_z.jpg

Perjantaina 10.6.2011 matka jatkui ja jatkoimme yhä suurempivetisten koskien laskua. Erämaan keskellä jotakin, joka kertoo ihmisestä: liikennemerkki.

7699734236_5df73cd6f3.jpg

Se tarkoittaa, että varo, koskessa on poroaita. Niitä alitimme Vaskojoella kaksi.

7699734060_56bd3ccab8.jpg

Välillä ylitimme järviä tai oikeastaan suvantoja, joen leventymiä, ja tarkastelimme horisontissa näkyviä Lemmenjoen tuntureita.

7699736782_50b31c9c9a.jpg

Suvannoissa oleili vesilintuja, jotka tunnistin pilkkasiiviksi niiden lentäessä ohi. Muita lintuja matkalla: varis, lapintiira, kuukkeli, maakotka (useita), metsähanhi (paljon), laulujoutsen, tukkakoskelo, metso (koppelo), pikkukuovi, metsäviklo, rantasipi, mustaviklo, tilhi, pajulintu, pajusirkku, västäräkki, keltavästäräkki, järripeippo, punakylkirastas. Muitakin oli, mutten ole niin hyvä, että olisin tunnistanut tämän enempää.

Maastossa näkyi paljon erilaisia myyriä ja sopuleita, jotka pelokkaina vikisivät ja luikkivat koloihinsa, kun kävelin ohi. Osa sopuleista oli kuolleita.

7699734404_3b1cf26961.jpg

Poroja näkyi paljon, mutta olivat säikkyjä enkä saanut kuvia. Hirviä näkyi myös, enemmän kuin missään muualla Lapissa olen nähnyt. Siinäpä haaste poroaidan rakentajalle: tee aita, jossa poro pysyy sisällä, mutta jonka hirvi halutessaan ylittää.

Aikomuksemme oli leiriytyä Vaskojoen autiotupaan, mutta meloimme koskia laskiessamme vahingossa ohi. Siispä katsoimme kartasta uuden kohteen: joen itäpuoliset pienet nimettömät järvet. Sinne kannoimme varusteemme (150 metriä) ja leiriydyimme 27 km jälkeen.

7699736152_5516639bc9_z.jpg

Kaunis rauhallinen leiripaikka. Halusin käydä jollain tunturilla niin kuin aina Lapissa. Lähin tunturi oli Kutusuvannonpää, 544 metriä, jonne lähdin tarpomaan Tuomaksen ja Mikan saattamana. Lisää kauniita pieniä järviä.

7699736642_0ba0e408ff_z.jpg

Tarpoessa totesin saman minkä monesti aiempina päivinä. Voin kulkea Lapin metsässä rauhassa. Ympärillä ei näet ole nimeksikään hyttysiä tai mäkäriä. Tätä ihanuutta saa kokea hän, joka ymmärtää tulla Lappiin kesäkuun alussa eli heti kesän alussa.

Lunta.

7699735836_479a114f54.jpg

Kutusuvannonpää = tunturi täynnä kiveä.

7699736282_d9c7eb634c.jpg

Kello 22 aurinko.

7699736448_055cd705a0.jpg

Maiseman värejä. Näkymä pohjoiseen.

7699735620_45da366d5c_z.jpg

Laskeuduin eri reittiä. Maastossa on alkukesästä tavattoman paljon vettä ja puroja. Taustalla tunturi, jolla kävin.

7699735440_18d1e941b7.jpg

Se siitä. 11 km käveltyäni saavuin takaisin telttakodalle klo 23:45. Viiden minuutin kuluttua alkoi kaatosade, mutta silloin olin jo makuupussissa.

Lauantai 11.6.2011 oli viimeinen melontapäivä. Alkumatkasta tapasimme kaksi patikoijaa leirissä Vaskojoen rannassa. He olivat kuuden saksalaisen lisäksi ainoat ihmiset, jotka viikon aikana näimme. Erämaan rauhaa täällä todella voi kokea.

Vaskojoen lähestyessä Angeli-Inari-tietä suvannot pitenevät 2-5 km mittaisiksi. Kosket suvantojen väleissä ovat keskimäärin hankalampia kuin aiemmin. Silti aivan laskettavia, mutta kiviä täytyy väistellä.

Pysähdyimme ihailemaan kiviseinää.

7699734976_f6ff7d0dac.jpg

Viimeisen maastoaterian teimme vuolaan tunturipuron/joen äärellä. Poseerausta.

7699734796_9a861e66d0.jpg

Siinäpä se. Kun saavuimme useiden suvantojen ja koskien kautta Inari-Angeli-tielle, olisin ollut halukas jatkamaan vielä hiukan pitemmälle. Minut kuitenkin äänestettiin 2-1 kumoon ja niin melonta päättyi. Kanootit takaisin rullalle ja pakettiin. Soneran liittymä ei löytänyt kenttää, mutta Elisa löysi, jotta tilasimme taksin meitä hakemaan.

Inarin leirintäalueen saunassa pesimme pois reissun rasituksia. Aah.

7699736024_75927e2823_z.jpg

Retki oli lopussa. Hieno retki. Summasin jälkikäteen GPS-jäljestä itselleni saldoksi 128 km melontaa (50 km Repojoessa, 78 km Vaskojoessa) ja 50 km patikointia (josta 25 km uittamista).

Ilma oli viilennyt lähelle nollaa. Inarinjärvellä kangasteli. Möykky kuvan keskellä on Ukonsaari.

7699734598_4e2523e6a6_z.jpg

Sunnuntaina 12.6.2011 bussi ja juna palautti meidät Helsinkiin. Seuraava hieno Lapin melontaretki on jo mielessä, mutta jääköön ensi vuoteen.