Matka El Calafatesta (Argentiina) Torres Del Painen kansallispuistoon (Chile) sujui sutjakasti. Samana päivänä (25.1.2012) ensimmäinen bussi vei Chilen Puerto Natalesiin, josta (onneksi oli Chilen rahaa tallella eikä tarvinnut vaihtaa) ostin seuraavan kuljetuksen Torres Del Paineen (Laguna Amarga). Siellä vielä yksi puiston sisäinen kuljetus Las Torresille, josta kävely refugio Chilenoon, jossa yöpyminen.

Torres Del Painen huippunäkymiä on muutama. Tunnetuin on omituisen värinen Cuernos-vuoriryhmä, josta lainaan ylempänä Wikipedia-kuvaa. Itselläni ei kamerassa vastaavaa kuvaa ole, koska parhaiten Cuernos näkyy kaukaa vaelluspolkujen ulkopuolelta. Outo täytekakkumainen väritys syntyy 1000 metriä paksusta vaalean graniitin kerroksesta, jonka päällä on 500 metriä tummaa graniittia. (Yleensä vuorten väritys on toisinpäin, huipulla vaalea kerros lunta).

Torres Del Painen kansallispuisto teki tsekkiläisestä Jiri Smitakista kuuluisan. Hän näet onnistui kaatamaan retkikeittimensä vuonna 2005 ja polttamaan 150 neliökilometriä metsää. Smitak maksoi korvausta tiettävästi 1000 dollaria, loput maksoi Tsekin tasavalta.

30.12.2011 (siis kuukausi sitten) tapahtui vastaava onnettomuus, kun oletettavasti israelilainen retkeilijä teki saman tempun polttaen liki yhtä paljon metsää (hän ei ole tunnustanut). Siksi osa kansallispuistosta on suljettu eikä esim. hienolle Grey-jäätikköjärvelle pääse. Samalla patikointisuunnitelmasta tulee väkisin torso: kun lähtöpaikkoja on vain yksi (Las Torres), kaikki polut kävellään paikkaan X ja takaisin, siis tuplasti. Maisemia ei siten näy käveltyä kilometriä kohden niin paljon kuin näkyisi ilman israelilaista tomppelia.

Asiaan. Pilvinen näkymä bussista (kuvan keskellä toinen Torres Del Painen huippunäkymä eli pylväät = Torres).

Tien vierellä näkyy tarhattuja laaman sukuisia guanakoja (pahoittelen huonoa kuvaa, tällaisia tulee, kun bussi pomppii ja kuvaa ikkunan läpi).

Kettu jolkuttelee refugio Las Torresin majatalojen nurkalla (Torres Del Painessa voi tehdä helpotettuja patikointeja pienellä repulla, sillä isoimmat refugiot ovat hotellityyppisiä, josta saa siistit huoneet ja ruoat -- se tietysti maksaa).

Alkukävelyä kohti refugio Chilenoa.

Paikallisia kuoveja, kävelevät aivan polun vieressä.

Maasto on kuivaa kuten muuallakin Patagoniassa. Ohjeistus sanoo, että polulla on pysyttävä.

Polku Chilenolle haarautuu Ascencio-jokea ylävirtaan. Polun vieressä oli sinisiä marjoja piikkipensaissa. Söin muutaman. Maukasta oli. Kyseessä on calafate-marja, jota täällä arvostetaan (siitä Argentiinan kaupunki El Calafate on saanut nimensä).

350 metrin nousun jälkeen aletaan laskeutua kauniiseen jokilaaksoon.

Chileno-majatalo näkyy pian.

Itse en majataloon havitellut, vaan pystytin teltan. Laskin 39 telttaa pienellä alueella.

26.1.2012 heräsin varhain ja lähdin tavoittelemaan pylväitä, siis Torres-huippunäkymää.

Sen sain näkyviini parissa tunnissa.

Tämä on yksi Chilen kansallisnäkymistä. Samaan tapaan kuin Suomessa on Senaatintori... tai ei, sehän ei ole luontokohde. Hmm. Mikä oikeastaan on Suomen vastaava kansallisnäkymä? Järvinäkymä Kolilta? Ei, koska tässä haetaan yhtä kohdetta. Kiutaköngäs Kuusamossa? Paratiisikuru Koilliskairassa? Unohdinko jotain? Kertokaa viisaammat?

Yleensä tosin Torres-kuva rajataan pystysuuntaiseksi.

Paikalla oli muita aikaisia patikoijia. Lähdin pois israelilaisen pariskunnan vauhdissa. Järven jäätyä taakse näkymä on heti vaillinainen.

Palasin Chilenoon, pakkasin teltan ja lähdin kohti Cuernos-majataloa. Niin kauan kuin tulipalovaara on kuivassa maastossa voimassa, leiriytyminen on sallittu vain tarkasti määrätyillä paikoilla. Tässä ollaan erittäin tarkkoja. Edes retkikeittimiä ei saa käyttää muualla kuin valvotuilla alueilla. Samoin tupakointi (jos nyt joku sellaista harrastaa), on kielletty muualla kuin valvottujen majapaikkojen lähettyvillä.

Alkoi sataa kohtuullisen rankasti. Se on hyvä tämän puiston kannalta. Sade taukosi tunnissa ja aurinko paistoi taas.

Kohti Cuernosta mennessä on ensin palattava melkein Las Torresiin, kunnes käännytään Cuernosin polulle. Koska olen tiedon visualisoinnin ekspertti, tietysti kiinnitin huomiota kyltteihin.

Kyltissä on korkeuskäyrä Las Torresista Cuernokseen (alempi puu), Las Torres vasemmalla ja Cuernos oikealla. Kokonaismatkaksi ilmoitetaan 11 km (ylempi puu). Ylemmässä puussä lukee tähden vieressä Ud. esta aqui (olet tässä) ja alemmassa puussa tähti on Las Torresin kohdalla. Tähän asti selvä (joskaan ei ihan helppo tulkita).

Mutta miksi alemmassa puussa on välimatka 3 km ja sitten 2,5 km? Mitä ne merkitsevät? On käveltävä 3 km, kunnes asia selviää, sillä sen jälkeen tulee vastaan seuraava kyltti.

Kyseessä on muuten sama sisältö kuin aiemmin mutta Olet tässä -tähti eri paikassa. Maisemassa on tällä kohtaa pieni järvi, joka voisi olla syy siihen, että kyltti on juuri 3 km kohdalla. Mutta koska kyltissä itsessään ei järveä mainita (siinä lukee vain "Alt. 209 mts."), niin asia jää epäselväksi.

Tässä vaiheessa olen siten onnistunut päättelemään, että kyltissä oleva välimatka ilmoittaa seuraavan kyltin sijainnin. Näin ollen tätä seuraava kyltti olisi 2,5 km päässä (kuinka kaukana sitä seuraava kyltti on, sen saisin tietää vasta 2,5 km jälkeen!).

Nyt jo naurattaa. Kyltintekijä on yrittänyt aivan liikaa. Hän on pitänyt omaa kyltitystyötään niin tärkeänä toimena, että on alkanut pitää kylttejä itsessään nähtävyyksinä, joiden välimatkat on syytä kertoa. Seuraavasta kyltistä minulla ei ole kuvaa, mutta laitan sitä seuraavan.

Tässä kyltittäjä on päättänyt vaihtaa suunnan, sillä nyt Cuernos on vasemmalla ja Las Torres oikealla. Ei optimiratkaisu tämäkään.

Miten asia olisi pitänyt tehdä? Ihan perinteinen systeemi olisi riittänyt. Toisen kyltin kohdalla (järvikohta 3 km) olisi voinut olla nuoli Las Torresiin päin tekstillä "Las Torres 1 h (3 km)" ja vastaavasti Cuernosiin päin "Cuernos 3 h (8 km)". Niin yksinkertaista se on!

Taisitte pitkästyä? No jatketaan. Se järvikohta näyttää tältä.

Tämä on metka optinen harha, sillä kannas kahden järven välillä näyttää muutaman kymmenen metrin levyiseltä. Oikeasti se on useita kilometrejä ja taustalla oleva Nordenskjöld-järvi 130 metriä alempana.

Arriero-joki tulvi sateen jäljiltä. Ylitys pitää tehdä varovasti kivien päältä.

Selvisi sekin miten majataloja huolletaan. Hevoset kuskaavat ruokamateriaalin paikalle ja roskat pois.

Yksi näteimmistä näkymistä Nordenskjöld-järvelle.

Saavuin perille. Cuernoksessa samoin kuin Chilenossa teltan pystytys maksaa noin 10 euroa per yö. Vastineeksi rahalle saa kuumavetisen suihkun, jolla on aina jonoa.

Tein virheen, kun pystytin teltan tuuliselle paikalle enkä puiden alle. Tuuli oli todella kova, paukutti telttakangasta, nosti teltan kulmia ja taivutti tukikaaria (täällä tuulee aina, sanottiin refugiossa). Kasasin kiviä reunoille. Teltta kesti.

Pikkuheinä pöllysi kovalla tuulella, sisäteltan vetoketju oli pakko pitää kiinni, jottei roskaa lentäisi sisään, aurinko porotti kankaaseen ja teltassa oli tuskastuttavan kuuma. Ei onnistunut lepohetki patikoinnin jälkeen.

27.1.2012 teltta aamuaurinkoisessa Cuernos-vuoriryhmässä.

Päivän kohteena oli French Valley ja sen kaksi näkymää, jonne moni suuntaa. Sitä pitemmälle ei pääsisi, sillä sen jälkeen saavutaan puiston suljetulle alueelle. Pitemmittä puheitta näkymä French Valleyn jäätikölle (kuvassa on se visuaalinen moka, että valkoinen paita on samassa linjassa jäätikön reunan kanssa).

Laakson äärimmäinen pohja eli "brittiläinen näköalapaikka" Mirador Britannica. Ennen minua sinne ehti kolme brittiä.

Näköalapaikalta näkee vuoret kaikilla suunnilla. Toinen suunta.

Jossain vaiheessa myös näkymä takaisin Nordenskjöld-järvelle.

22 km patikointi noiden takia, 900 metriä nousua ja laskua melko hankalassa maastossa. Tämä panee kysymään onko tämä sen arvoista?

Onneksi tuuli ei ollut niin paha eikä auringon porotus. Olin toisen yön teltassa samassa paikassa.

28.1.2012 aamuaurinko värittää jälleen Cuernos-vuoriryhmän.

Puuroni oli loppunut. Niinpä siirryin majataloon ja ostin 10 euron aamiaisen: teetä, mehua, maitoa ja hiutaleita, munakas, kaksi paahtoleipää, päälle voita ja hilloa, juttuseuraa tiiviissä tunnelmassa. Ihan ok.

Takaisin kävelystä ei ole uutta sanottavaa.

Google Earth -kuva, oikealla Ascensio-joen laakso suuntana Torres-huippunäkymä.

Toinen näkökulma, edessä Cuernos-vuoriryhmä, vasemmalla French Valley ja Mirador Britannica -huippunäkymä.

Jotenkin pettynyt tunnelma tästä patikoinnsta jäi. Polut kävellään tuplasti, huippunähtävyyksien välillä on melko yksitoikkoista katsottavaa. Lisäksi poluilla on tungosta, joskin se tungos on ystävällistä, koska kaikki tervehtivät toisiaan. Pitemmille keskusteluille on hankala löytää oikeita paikkoja, koska keneenkään ei synny ajasta ja paikasta riippuvaa kohtalomaista yhteyttä, jolloin tekisi mieli avautua enemmän ja kuunnella. Tai no, oli sellaisia paikkoja kaksi: suihkujono ja aamiaisen odottelu. :)

Mutta ehkä olen liian negatiivinen? Kun Torres Del Paine jälleen avautuu kokonaisuudessaan ja tulipalovaara poistuu (ja itse asiassa kuulin, että se tapahtuisi juuri näinä päivinä), niin patikointi siellä on taas palkitsevampaa. Kaipa voisin mennä sinne uudestaan, mutten tällä reissulla.

Nyt minulla on matkalippu Ushuaiaan, joka on viimeinen kohde tällä Etelä-Amerikan vaellusretkellä.